"Tack."
Ehkä tädin perheen (tädin perhe, kummiperhe, ei - ihan vain perhe, enemmän kuin omani on ollut vuosikausiin) luokse pakeneminen ei ole kaikkein kypsin tapa regoida sydänsuruihin, mutta toimiva se ainakin on. Iltaisin setä tarjoilee viinilasillisen toisensa jälkeen kun minä ja täti juoruamme ja katsomme paskaa tosi-tv:tä, pojat halaavat tiukasti ja kertovat omista, ihanan draamattomista elämistään. Päivällä otan aurinkoa takapihalla ja kävelytän koiraa ja korjaan mansikkasatoa ja nypin ylikukkineita perennoja ja mitä tahansa ettei tarvitse ajatella elämää tämän pikkukaupungin ulkopuolella. Keskityn lapsuudenajan lempinimeen ja hassuihin lautapeleihin ja uskottelen itselleni, että he eivät silmänräpäyksessä vaihtaisi minua pikkuveljeeni.
(Lappityttö laittoi viestiä, kysyi että haluanko mennä tiistaina kahville. En tiedä en tiedä entiedäentiedäentiedä. Pystynkö oikeasti näkemään häntä vain ystävänä, ensimmäistä kertaa ikinä ilman lepattavan sydämen aiheuttamia taka-ajatuksia?)
Täytän viikon päästä kaksikymmentäkolme vuotta. En minä mikään aikuinen ole.
Tapasin entisen poikaystäväni monen vuoden hiljaiselon jälkeen. Olen silti hengissä. Tapaa lappityttö, se voi tehdä hyvää.
VastaaPoistaTapasin, ja kyllä se taisi ihan hyvää tehdä. Kiitos.
Poista