Harvemmin pyydän täällä mihinkään apua - ne kerrat kun olen joskus yrittänyt niin anonyymiä paskaa on tullut vähän liikaa - mutta nyt oon sen verran epätoivoinen että kai sitä on pakko.
Ala-asteen luokallani on parin viikon päästä luokkakokous, enkä tiedä mennäkö vai ei. Paria heistä olisi oikeasti kiva nähdä, mutta suurin osa on niitä jotka kiusasivat minua niin pahasti että 12 vuotta myöhemmin näen heistä edelleen painajaisia. Tavallaan mielummin polttaisin omat silmäni hapolla pois kuin enää ikinä joituisin katsomaan kyseisiä ihmisiä, mutta tavallaan toivon että heidän aikuisena viimeisen kerran näkeminen tois jonkinlaista closure (mikä liekään suomeksi) tms. Jotenkin tulee sellainen olo että ne "voittaa" jos mä en halua/uskalla mennä paikalle.
Onko kenelläkään antaa neuvoa, mitä tehdä?
Jos menet, niin älä mene yksin. Jos menet yksin, ja siitä jää paha mieli, ei ole ketään jolle peilata mitä luokkakokouksessa todella tapahtui ja traumat pahenevat. Toinen voisi myös sanoa, jos on syytä poistua paikalta.
VastaaPoistaMeidän luokka oli niin pieni, vain tusinan verran ihmisiä, että ei ole ihan etiketin mukaista ottaa seuralaista mukaan :/ Muuten olisin ihan takuulla värvännyt jonkun ystävistäni esittämään tyttöystävää tms.
Poistamenisin ehdottomasti. muista että ne muutkin ihmiset ovat kasvaneet, ehkä ne katuu vaikkei osais sanoa mitään, ehkä ne ei pyytäis anteeksi mutta ehkä ne katsois silmiin ja tervehtis ja sanois että mukava nähdä.
VastaaPoistaNoin mäkin yritän ajatella, mutta... äh. Pelkään niin paljon että menen sinne ja haluan vain kuolla.
PoistaToisaalta uskon, että ihmiset ovat tähän ikään mennessä aikuistuneet. Eivät välttämättä kaikki, mutta uskoisin, että voit ainakin käydä siellä.
VastaaPoistaNiin mäkin toivon, mutta psofgjsopfhi. Ne on kaiken lisäks kaikki mua kauniimpia ja rikkaampia ja yleisellä tasolla onnistuneempi, mulla olis vaan järkyttävän luuseri olo niiden seurassa.
PoistaItse en ole ollut koskaan luokkakokouksissa, mutta jos kutsu tulisi lukion luokkakokoukseen, en todellakaan tiedä menisinkö. Minut jätettiin koko ajan osittain porukoiden ulkopuolelle ja olin aina kaikille se viimeinen vaihtoehto, oli kyse mistä tahansa. Tästä on jäänyt melkoiset traumat. Ala-asteella minua kiusattiin painoni takia, mutta ihme kyllä, nämä kiusaajat minua eivät hetkauta enää lainkaan. Ala- ja yläasteen luokkakokouksiin kyllä menisin, jos sellaiseen kutsu tulisi. :)
VastaaPoistaTeidän mitä tarkoitat. :/ Mulla on just toiste päin, lukion ihmisiä kyllä näkisin mielelläni mutta nämä ala-asteaikaiset... yh.
PoistaMä puolestani en ikinä menisi. Väite että ihmiset kasvaa ja aikuistuu, ei todellakaan pidä paikkaansa kaikkien kohdalla. Kuinka vanha sä olet? Niin kauan kuin on alle kolmekymppinen, on ihan totta hölmöä elää toivossa että ne kiusaajat olisivat kaikki aikuistuneet. En tunne kovin montaa 25-vuotiasta, jotka ei sisimmässään edelleen olisi pikkumaisia ja lapsellisia ja juoruiluun ja pahansuopuuteen taipuvaisia. Samalla tavalla ne edelleen puhuu selän takana ja nauraa ja katsoo säälien. Jos oot kerran ollut niiden silmissä ihminen jota kohti on hyväksyttyä sylkeä, oot sitä edelleen. Ne tulee keksimään sun ulkonäöstä, opiskelusta, parisuhdetilanteesta ja ihan kaikesta jotain, jolle ne voi selän takana naureskella. Olen pahoillani tästä kyynisestä suhtautumisesta, mutta musta tuntuu että entisten kiusaajien aikuistumiseen, kun puhutaan niinkin nuorista kuin 20-25-vuotiaista, luottaminen, on sama kuin heittäisi itsensä korppikotkille ajatellen että ehkä niillä ei ole nälkä.
VastaaPoistaPohjimmiltani mä taidan olla yhtä kyyninen tän suhteen kuin sä, että eipä mitään :D Täytän ens vuonna 25, ja oot oikeessa, kyllä tän ikäiset on edelleen ihan kauheita juoruilijoita - toisaalta, mun kokemuksen mukaan viidenkymmenen kieppeillä olevat on ihan yhtä pahoja kuin pahimmat teinit tän suhteen.
PoistaMieti, jääkö sua kaduttamaan jos et mee. Mietitkö esim. vielä parin viikon jälkeen, ens kuussa tai ens vuonna että mitä jos olisit mennyt. Jos ei, voi mun mielestä ihan hyvin jättää menemättä jos ei tunne palavaa halua mennä.
VastaaPoistaNiin, sitä oon kans yrittänyt pohtia. Musta tuntuu että mua tulee tavallaan kaduttamaan riippumatta mitä teen, koska oon maailman pahin jossittelija, mutta saa nähdä. Kiitos kommentista.
PoistaJos olisin itse tässä tilanteessa kuin sä nyt niin minä menisin. En sen takia että haluaisin viettää aikaa niiden vanhojen luokkalaisten kanssa tai koska kokisin että olisi pakko vaan ihan pelkästään uhman takia. Mä haluaisin näyttää niille kiusaajille että olen elossa ja hymyilen ja et osaan jättää niiden paskat teot ihan omaan arvoonsa. Jos olisin menemättä sinne mulle tulisi sellainen olo että mä näyttäisin kaikille kuinka heikko olen koska en uskaltaisi kohdata niitä vanhoja luokkalaisia. Jos mä en menisi se tarkoittaisi myös että mä annan menneisyyden yhä vaikuttaa muhun vaikka siitä pitäisi pystyä päästämään irti. Ja mä en missään tapauksessa haluaisi että jotkut vanhat kiusaajat piinaisi mua vielä aikuisenakin.
VastaaPoistaTämä olisi siis mitä itse tekisin omana itsenäni. Sä tietysti tunnet itsesi parhaiten, joten teet päätöksesi siltä pohjalta ja mikä sun päätös ikinä onkaan on varmasti paras sulle. :)
Itse miettisin myös sitä että mitäs esim 20 vuoden kuluttua on. Jos nyt en mene kadunko vielä tuolloinki etten mennyt? Jos tuntuu ettei silloin ehkä enää edes muista koko juttua niin eihän sitä silloin oo mikään pakko mennä mihinkään mikä tuntuu epämukavalta.
Ja muista rentoutua ja keskittyä enemmän tähän hetkeen kuin siihen mitä siellä luokkakokouksessa mahdollisesti ehkä tapahtuisi. Mieti miltä susta tuntuu nyt, voisko sinne meneminen ja sen kaiken kohtaaminen loppuen lopuksi helpottaa sun oloa tai voisitko tuntea ylpeyttä itsestäsi koska sait sittenkin mentyä sinne etkä kuollut.
Hurjasti voimia ja haleja sulle! :)
"Jos olisin menemättä sinne mulle tulisi sellainen olo että mä näyttäisin kaikille kuinka heikko olen koska en uskaltaisi kohdata niitä vanhoja luokkalaisia. Jos mä en menisi se tarkoittaisi myös että mä annan menneisyyden yhä vaikuttaa muhun vaikka siitä pitäisi pystyä päästämään irti."
PoistaMinun mielestäni ei kyllä todellakaan ole mitään heikkoutta, että haluaa suojella itseään mielensä pahoittamiselta ja uusilta kamalilta kokemuksilta, mahdollisilta traumoiltakin.
Oon ehkä samaa mieltä Anonyymin kanssa siitä, että se ei ole heikkoutta, eikä mielestäni ole mitään syytä leikkiä ettei menneisyys vaikuta nykyhetkeen - ihan yhtä lailla jättäisin todennäköisesti menemättä säästääkseni itseni ahdistukselta jos minua muinoin paskasti kohdellut eksä pyytäisi kahville - mutta ymmärrän pointtisi, ja kiitos tsempistä. :3
Poista