Haluaisin kovin kirjoittaa, mutten tiedä miten pukea asioita sanoiksi. Elämäni on tällä hetkellä pelottavan normaalia.
Töissä on ihanaa. Kahden viikon jälkeen ei ole vielä kertaakaan kaduttanut, eikä yhtenäkään aamuna (herätys 05:45: onnea, saat rahaa jos nouset nyt!) ole tehnyt mieli jäädä nukkumaan. Uskallan jutella ihmisten kanssa, muistan monen nimet ja minua kutsutaan nimellä.
Syön kunnolla, pakkohan minun on että jaksan. Aamupala lounas välipala päivällinen iltapala, paljon vihanneksia ja hedelmiä ja maitotuotteita ja jopa lihaakin. Paino tuntuu laskevan hitaasti mutta varmasti, mutta eiköhän se ole ihan normaalia kun alkaa yhtäkkiä tehdä niin paljon fyysisesti rankempia päivä.
Siivoan, leikin kissojen kanssa, käyn kuorotreeneissä, katson vanhoja salapoliisielokuvia Yle Areenasta, vitsailen Marjan kanssa, joogaan, menen aikaisin nukkumaan jotta jaksan taas huomenna. Herään töihin, hymyilen.
Täytän sunnuntaina kaksikymmentäneljä vuotta: olen aikuinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
(humalaiset sanat ovat selväpäisiä ajatuksia)