kaksisataa vuotta sitten 18-vuotias tyttö päätti kilpailla lordi byronin kanssa siitä, kumpi kirjoittaisi paremman kauhutarinan, ja hän loi frankensteinin, modernin prometheuksen, hirviön vailla nimeä, mielestäni yhden brittiläisen romantiikan ajan merkittävimmistä teoksista ja maailman tunnetuimman goottilaisen romaanin, siis hän oli 18-vuotias
ja mitä minä olen? en ole mitään enkä ikinä tule olemaan, joten mitä väliä sillä on että menenkö nukkumaan tai nousenko sängystä vai en, mitä vitun väliä on jollain tenteillä tai terapialla tai syömisellä
(tämän takia minun ei pitäisi antaa lukea kirjallisuutta tai runoutta eikä päästää oikeasti hyvään konserttiin tai oopperaan tai balettiin tai teatteriin (finnkinon valkokankaalla näytetty national theatren 2011 dramatisointi mary shelleyn frankensteinista jonny lee millerin ja benedict cumberbatchin tähdittämä, vihdoin, kolmen vuoden katkeran kaihon jälkeen, mä ihan oikeasti näin sen enkä keksi yhtäkään adjektiivia riittävästi kuvaamaan niitä kylmiä väreitä) tai taidemuseoon tai yhtään minnekään; esityksen ajan sydämeni unohtaa välillä lyödä ollessaan jonkin minua niin paljon suuremman pauloissa, tunnin tai pari esityksen jälkeen olen niin huumassa etten kykene kuin tärisemään ja haukkomaan henkeä, ja kun adrenaliini vihdoin lakkaa virtaamasta suonissani alan ajatella oman elämäni tyhjyyttä ja makaan vain sängyssä itkemässä ja tuijottamassa seinää)
Kaikella on väliä,jopa niillä ihan pienillä jutuilla on väliä. Sä et oo eläny kaksi sataa vuotta sitten, mutt sä elät nyt ja oot tosi elämän keijukainen, se on paljon enemmän. Sä et oo luonu hirviöitä vaan sä taistelet itse. Se on paljon enemmän.
VastaaPoista