"Meidän koivet sointuu yhteen."
"Kappas, niin tekee!"
Kävelen Kiurun kanssa konsertista bussipysäkille (bileistä bussipysäkille, treeneistä ulko-ovelle) ja hymyilen hänen farkuilleen, minun sukkahousuilleni. Ennen kuin hän kääntyy vasemmalle ja minä oikealle, sovimme katsovamme Keisarin uudet kuviot heti kun molemmilla on aikaa, toivottavasti jo ensi viikonloppuna. Bussissa matkalla kotiin kirjoitan Lennolle viestin toisen seitsemännen, nauramme ihmissuhteista ja henkareista ja tulevasta kesälomasta. Ihan hassua, kuinka neljän vuoden jälkeen minulla alkaa oikeasti olla ystäviä kuorosta: ystäviä, ihmisiä joita näkee vapaa-ajalla eikä vain tiistai-iltaisin ja satunnaisina lauantaipäivinä.
Huomaan käyväni joka aamu taas vaa'alla, mittaavani juoksulenkkini kilometrien sijaan kaloreina. Yritän hiljentää Sen Äänen, minä ihan oikeasti yritän, mutta kevät on niin kamalan vaikeaa aikaa - kerrokset vähenevät, farkut muuttuvat sukkahousuiksi ja takit pelkiksi neuleiksi, ja minulla on kovin iso olo.
painin tuon saman ongelman kanssa. kun vain se ääni hiljenisi. kevät on aina niin vaikea... ja vastaavasti iloitsen siitä, että olen löytänyt täältä sittenkin ystäviä.
VastaaPoistataistellaan!