someone

Syntymäpäiväviikonloppu oli aika ihana. Lauantaina ravintola isovanhempien ja enon perheen kanssa (serkkutyttö jota pidin sylissä neljäkiloisena täyttää kohta viisitoista, mitä ihmettä?), illalla leimarit Sinin ja hänen kavereiden kanssa; sunnuntaina epämääräinen sohvallaroikkumispäivä Marjan ja Sinin ja Xboxin kanssa. Olen kaksikymmentäneljävuotias; pikkuhiljaa oloni alkaa myös olla aikuinen. Ehkä se johtuu siitä että olen tajunnut, ettei aikuisuus tarkoita hauskanpidon lopettamista, eikä etenkään ongelmien maagista katoamista.

Olen ollut töissä kaksikymmentäkaksi päivää, ja olen rakastanut jok'ikistä päivää - en välttämättä jokaista hetkeä, kenellä tahansa loppuisi huumori kesken kun ulkona sataa kaatamalla ja yrittää tasapainotella täyttä kottikärryä liukastumatta mutaan ja kaatamatta hautakiveä - niin paljon etten ole uskoa todeksi, en ole vieläkään halunnut kertaakaan jäädä aamulla kotiin tai tekaista sairastumisen ja lähteä aikaisin kotiin. En muista milloin olen viimeksi jaksanut henkisesti niin hyvin, että olisin ollut kaksikymmentäkaksi päivää lintsaamatta. Ehkä joskus... en ihan vilpittömästi tiedä. Useita vuosia siitä joka tapauksessa on. Vuosi sitten olin sairaslomalla, kaksi vuotta sitten päiväosastolla, kolme vuotta sitten olin itsemurhariski. Tänään pyöräilin reippaana kotiin kahdeksan ja puolen tunnin työpäivän jälkeen.

(Mitä jos tämä on vain jokin hetkellinen mania? Mitä jos romahdan syksyllä, tai ensi viikolla? Naurettavan ristiriitaista: saan illalla paniikkikohtauksen koska olen niin onnellinen. Yritän tasata hengitykseni mutta välillä minua pelottaa niin paljon etten tiedä miten päin olla.)

Seuraavan muutaman viikon aikana tapahtuu paljon: sukukokous, serkun rippijuhlat, armeijan aloittaneen Pikkuveljen sotilasvala, vanhempien Suomeen muutto, treffit. Päivät lyhenevät, eikä kunnon kesääkään ole vielä edes ollut.

fruit machine

Puolitoista päivää takana, kolmesataakuusikymmentäkolme ja puoli päivää jäljellä kunnes saan taas katsoa raketteja ja juoda kuohuviiniä suoraan pullosta. Rakastan uuttavuotta, rakastan samalla hullunhysteerisellä naurulla kuin vappua; siinä vain on jotain niin kovin maagista, jotain mikä juhannuksesta ja syntymäpäivästä ja joulusta yksinkertaisesti puuttuu. Ja myönnän, niin paljon kuin rakastankin kynällä tuhrittuja papereita ja pitkiä listoja, on jotain kovin vapauttavaa siinä kun näkee kännykän näytöllä to 1 tam 00:00, kun ihan kaiken voi pyyhkiä tyhjäksi aloittaa alusta.

...Ja yhtäkkiä tajuan olevani niin kovin väärässä seurassa. Ilta Sinin kanssa oli oikein kiva, ja puolitutun lesboporukan kanssa on hauska nauraa, mutta yhtäkkiä en enää muista miksi helvetissä minä en saisi mennä sinne missä oikeasti olisin halunnut iltani viettää. Ilotulituksen päätyttyä hyvästelen Sinin, juoksen keskustorin pysäkeille ja kiroan bussien yötaksoja, hyppään bussiin jonka muistelen pysähtyvän kohtuullisen matkan päässä niin kovin tutusta asunnosta. Kaivan puhelimen taskusta ja odotan kärsimättömänä sitä, että verkot taas toimisivat - tajuan etten en missään vaiheessa varsinaisesti kysynyt että saanko tulla. Peitän epävarmuuteni huutomerkeillä ja kuohuviinillä, naputtelen Helille btw oon matkalla teille.

(Vielä päivällä lähtiessäni kotoota olin varma olevani ihanan näköinen, kaunis ja sopivan kokoinen, mutta bussissa iskee epävarmuus. Tiedän syöneeni Sinin kansssa jäätelöä ja sipsejä, juoneeni pullokaupalla makeaa kuohuviiniä, tiedän ettei vatsani enää ole litteä ja että jenkkakahvat pursuavat joka puolelta yli housuista jotka olivat vielä puoli vuotta sitten täysin sopivat. Mitä jos he katsovat minua ja nauravat, miettivät hiljaa kuinka ihminen on voinut päästää itsensä näin oksettavaan kuntoon, mitä jos en ole tarpeeksi mitä jos mitä jos mitä jos?)

Mutta kyllä minulle hymyillään kun astun sisään, Pikkuinen ripustautuu humaltuneena niskaani käsivarsillaan kiinni ja Ässä nauraa vieressä, ja olen niin helpottunut niin helpottunut niin kovin helpottunut kun Heli tarjoaa minulle parvekkeella jättimäisen tähtisadetikun, istuu sohvalla viereeni, ja tuntien vierittyä eteenpäin ei ärsyynny kun haluan paeta Ässän äänekkäitä kavereita Helin huoneen turvaan. Kikatamme sängyllä lojuessa kaikesta emmekä oikein mistään, ja oloni on niin turvallinen ja lämmin (pelottaa sanoa 'onnellinen', mutta kyllä: onnellinen) että venytän lähtöä niin pitkään kuin vain kehtaan.

Kello on minuuttia yli kuusi aamulla kun liukastelen viimeiset askeleet kotiovelle, kuorin eteisessä ulkovaatteita päältä ja ruokin nälkäisinä mouruavat kissat. En saa kuin muutaman hassun tunnin unta, mutta ei se mitään - vuoden ensimmäiset tunnit tekevät torstaipäivän väsymyksen arvoiseksi. Nauran (hivenen vastahakoisesti) aattoyönä kihloihin menneen Marjan kanssa, syön pizzaa, luen Sherlock Holmesia ja piiperrän pipoa maailmanhistorian ohuimmasta silkkisekoituslangasta. Kyllä, tästä tulee hyvä vuosi. Olen päättänyt niin.

and never brought to mind

Pakko myöntää, että olen vähän haikein tunnelmin aloittamassa päivää. Tähän vuoteen on mahtunut niin uskomattoman paljon kaikkea, huonoakin mutta niin vitun paljon hyvää etten oikein tiedä miten päin olla. Olen eronnut kahdesti mutten enää sure kumpaakaan, menettänyt kokonaan yhden ihmisen mutta saanut elämääni takaisin vähintään yhtä tärkeän, jäänyt sairaslomalle keväällä mutta palannut syksyllä reippaasti takaisin kouluun, itkenyt luoja ties kuinka monta tuntia terapiassa mutta joulukuun lopussa poistunut viimeiseltä käynniltä niin paljon ehjempänä, vahvempana ihmisenä kuin mitä olin tammikuussa. Jos ensi vuosi on edes puoliksi yhtä onnistunut kuin tämä, niin... niin, en edes tiedä mitä kaikkea voi tapahtua. Ei kannata ajatella liikaa, yritän keskittyä yhteen päivään ja yhteen asiaan kerrallaan.

Kiitos kaikille kysymyksistä! Yhdistin blogiin tulleet kysymykset tumblrissa saatuihin, olen ovela.

Mitä kaikkea olet elämäsi aikana harrastanut? // Mitä kaikkea harrastat ja olet harrastanut?
- Koko elämäni aikana olen harrastanut musiikin teoriaa, sellonsoittoa, klarinetinsoittoa, kuorolaulua, käsipalloa, uimahyppyä, hiphop-tanssia, bailatino-tanssia, tankotanssia, potkunyrkkeilyä, juoksua ja neulomista, joista nykyään harrastan edelleen neulomista, juoksua ja kuorolaulua. Pitäisi kyllä oikeasti tehdä tilaa myös musiikin teorialle ja klassisille laulutunneille.

Mikä oli paras ateria jonka söit vuonna 2014?
- Apua :D Joko viimeviikkoinen jouluateria, tai sitten keväällä kuoron vuosijuhlagaalassa syömäni illallinen.

Mistä asioista pidät elämässä?
- Vaikka mistä. Siitä kun on niin läheisten ihmisten seurassa ettei tarvitse esittää yhtään mitään, siitä tunteesta joka valtaa kehon kun ylittää juoksukisan maaliviivan, siitä miltä -15 asteen ulkoilma tuoksuu, siitä miltä yli 30 asteen helle tuntuu kasvoilla. BBC:n televisiosarjoista, Brahmsin sellosonaateista, sinisestä kuulakärkikynästä viivoitetulla paperilla. Tanssimisesta, seksistä, laskettelusta, kaikesta mikä saa adrenaliinin virtaamaan.

Miten peität pahaa oloasi lähimmäisiltäsi?
- Jos olen sellaisessa tilanteessa jossa puhuminen ei ole mahdollista tai sopivaa, kuvittelen laittavani kaiken pahan olon pieneen laatikkoon jonka suljen ja laitan kirjahyllyyn odottamaan sitä että on parempi aika käsitellä sitä, ja yksinkertaisesti fake it 'til you make it: pakotan itseni keskittymään ympäröiviin asioihin ja käyttäytymään kuin kaikki olisi hyvin.

Mikä on ihaninta mitä kukaan on sinulle sanonut tai tehnyt?
- Lappityttö kerran sanoi, ettei hän välitä kuinka kauan meidän täytyy odottaa, mutta joku päivä hän tulee polvistumaan eteeni ja meillä tulee olemaan koko elämä edessä. Eihän niin tietenkään käynyt, mutta se taisi olla ihanin asia joka minulle on sanottu. Teko taas, hmm... Kun minä ja lukioaikainen poikaystäväni (ensimmäinen ja ainoa oikea poikaystävä joka minulla on ollut) erottiin, isi vei minut roadtripille Jyväskylästä Salon kautta Kirkkonummelle ja takaisin Jyväskylään, kuunneltiin koko matka Eppu Normaalia ja Creedence Clearwater Revivalia eikä puhuttu yhtään mistään vakavasta. Se ei ehkä kuulosta paljolta muiden korviin, mutta se oli yksi elämäni onnellisimmista päivistä.

Mitä rakkaus mielestäsi on?
- Jestas, nyt mentiin syvällisiin! En osaa antaa mitään tarkkaa määritelmää, mutta... hmm. Side joka syntyy ajan myötä, kun tuntee toisen ja hyväksyy toisen virheineen muttei ole sokea niille, kun on valmis tekemään (terveen järjen rajoissa tietenkin) mitä vain auttaakseen toista, kun haluaa jakaa elämänsä eikä kuvitella tulevaisuutta ilman toista. Noi pätee sekä romanttiseen että platoniseen rakkauteen, mun kohdalla ihan yhtä lailla esim. Lokkiin ja Pikkuveljeen kuin entisiin tyttöystäviin, mutta niillä on ja pitääkin mun mielestä olla ihan sama pohja; romanttisella rakkaudella on sit vaan noiden lisäksi romanttinen (ja aseksuaaleja lukuun ottamatta seksuaalinen) vire.

Mikä on isoin asia jonka olet oppinut menneistä vakavista parisuhteistasi?
- Että jotkut ihmiset eivät muutu enkä mä mahda sille mitään, että lupaukset eivät merkitse mitään ellei käyttäydy niiden mukaisesti, ja että en enää ikinä katso päihdeongelmia sormien läpi; että valehteleminen ei kannata vaikkei siitä ikinä jäisikään kiinni, ja että ei pidä tyytyä (tai tyytyä olemaan itse toiselle) "toiseksi parhaaseen" jos ei saa sitä kenet oikeasti haluaa; että jos rakastaa toista niin täytyy uskaltaa yrittää, ja että on olemassa sellainen asia kuin liian myöhään.

Mitä toivot tapahtuvan vielä tämän vuoden puolella?
- No, vuotta on vain kymmenisen tuntia jäljellä, mutta toivon kovasti että kaupungin rakettishow olisi yhtä hieno kuin ennenkin, ja että olisi kiva ilta Sinin kanssa!

Mikä oli paras leffa jonka katsoit tänä vuonna?
- Varmaankin X-Men: Days of Future Past.

Miten aiot juhlistaa uutta vuotta?
- Kahdestaan Sinin kanssa leffailtailemassa ja syömässä ja juomassa hyviä asioita!

Yllättävin musikaalinen löytösi tänä vuonna?
- Tää on ihan vitun noloa, mutta kesällä kun erosin Viirun kanssa ensimmäisen kerran niin mulla meni hermo ihan kaikkeen musiikkiin, päätin että tarvitsen jotain uutta ja erilaista. Päädyin sitten lataamaan Taylor Swiftin albumin, ja rakastuin aivan täysin. :D

Mikä oli lempivaatteesi tänä vuonna?
- Mustavalkoinen kukkakuvioinen hame, jota käytin käytännössä koko kesän.

Hankitko tänä vuonna tatuointia tai lävistyksiä?
- Yksi tatuointi tuli lisää ja yksi lävistys hävisi.

Kuinka monen ihmisen kanssa olet tänä vuonna suudellut? tapaillut? harrastanut seksiä?
- Suudellut seitsemän kanssa, treffaillut kahden kanssa ja harrastanut seksiä kahden kanssa.

Mikä oli lempi-TV-sarjasi tänä vuonna?
- BBC:n Sherlock, niin kuin joka vuosi sitten vuoden 2010! Mikään ei tule ikinä ylittämään rakkauttani siihen, mutta kyllä Supernatural ja NBC:n Hannibal ovat myös lähellä kärkeä.

Mikä oli vuoden 2014 onnellisin ja surullisin hetki?
- Onnellisin oli se päivä jonka vietin isin ja Pikkuveljen kanssa laskettelemassa jossain Pekingin lähellä tammikuussa, surullisin oli joko se kun Lappityttö muutti alkuvuodesta yhteen uuden puolisonsa kanssa, tai se kun Viiru jätti mut lokakuussa.

Kadutko mitään, mitä vuonna 2014 tapahtui? Tekisitkö jotain eri lailla?
- En montaakaan asiaa, en ainakaan vakavasti. Jos saisin tilaisuuden muuttaa asioita, niin en välttämättä antaisi parin ihmisen syyllistää ja antaa paskaa niskaan asioista joista minun ei todellakaan tarvitsisi pyytää anteeksi, mutta olen silti kovin tyytyväinen siihen miten paljon olen tänä vuonna kasvanut ihmisenä.

Mitä olet tästä vuodesta oppinut eniten?
- Olemaan tuomitsematta itseäni tunteistani, hyväksymään menneisyyden tapahtuneeksi ja antamaan itselleni anteeksi, ja olemaan jämäkämpi ihmissuhteissani.

Mitä odotat vuodelta 2015?
- En uskalla odottaa paljoa etten pettyisi kamalasti, mutta ainakin toivon valmistuvani syksyllä!

Kuinka monta kirjaa luit tänä vuonna?
- Apua... Jos kirjalla tarkoitat romaanimittaista (50.000+ sanaa) kirjallisuutta yleisellä tasolla, mukaan lukien paperina julkaisematon "amatöörikirjallisuus" niin varmaan jotain sadankahdenkymmenen kieppeillä, joista sitten ehkä nelisenkymmentä oli konkreettisia kirjoja, siis julkaistuja sidottuja/nidottuja romaaneja ja novelli-/runokokoelmia.

Oletko onnellisempi nyt kuin vuosi sitten? // Oletko paremmassa tilanteessa nyt kuin viime vuonna?
- Olen, ehdottomasti.

Mitä teit viime uutenavuotena? Entä kaksi vuotta sitten? Viisi? Kymmenen?
- Viime vuonna vietin koti-iltaa vanhempien luona Pekingissä, kaksi vuotta sitten olin Marjan kanssa kahdestaan, viisi vuotta sitten olin Lappitytön kanssa Wiltshiressä, kymmenen vuotta sitten olin kotona Yhdysvalloissa syömässä sipsejä ja lukemassa Harry Potteria.

Saitko / menetitkö paljon ystäviä tänä vuonna?
- Menetin kaksi mutta sain uusiakin ihan kivasti!

Miten luulet viettäväsi uudenvuoden 2016?
- Ei niin mitään havaintoa! Olen oikein tyytyväinen jos vietän sen ystävien kanssa, riippumatta mitä tehdään.

Hyvää uuttavuotta, kaunokaiset ♥

blank space

Päivällä sain paeta suuren solukämpän pieneen makuuhuoneeseen, lahoten riviin Helin, Pikkuisen ja Ässän kanssa. Olen puoliksi Helin peiton alla ja katselen hymyillen kuinka muut säpsähtelevät kauhuleffalle jonka itse osaan jo ulkoa (mutta myönnän silti itsekin säikähtäväni joka kerta kun kädet ilmestyvät tyhjästä ja taputtavat naisen pään vieressä), silitän vuorotellen kania ja kissaa, nautin siitä kun voi vaan olla eikä tarvitse esittää yhtään mitään. Kävellessäni kotiin olen jo paljon rennompi, enemmän oma itseni ja vähemmän ulkonäköä koulua painoa uuttavuotta kaikkea stressaava möykky.

(En edes jaksa esittää, etteikö minulla olisi ollut Heliä ikävä miltei kymmenen kuukauden hiljaisuuden aikana - oli hän kaikesta huolimatta yksi parhaista ystävistäni.)

Ihan hassua ajatella, että ylihuomenna on jo 2015, kun en vieläkään ole tottunut siihen ettei ole 2012. Onneksi ei ole, voi luoja, onneksi: muistan kun vuosi vaihtui seuraavaan ja minä aloin itkeä aivan hysteerisesti Marjan silloisen asunnon parvekkeella, "mun ei tarvii enää ikinä elää vuotta 2012, mä selvisin siitä ja se on ihan oikeasti ohi" enkä muista ikinä olleeni yhtä helpottunut. Ei, 2012 ei ollut hyvä vuosi.

Olen saanut kutsuja aatonviettoon pariltakin eri taholta, kotibileitä ja baareja ja tyttö jonka tuikkivat silmät kertovat että voisin aloittaa ensi vuoden hymyilevät huulet omiani vasten, mutta olen aika helpottunut että lupasin viettää rakettienkatseluillan kahdestaan Sinin kanssa - pidän nykyään rauhallisista vuodenvaihdoista, sellaisista jotka eivät tuo mieleen sitä yhtä, täynnä keksitaikinalta maistuvaa likööriä ja kiellettyjä katseita suudelmia käsiä huulia kaikkea oi luoja kiltti mitä tahansa. Juodaan kuohuviiniä ja katsotaan supersankarileffoja ja kikatetaan vierekkäin Sinin jättimäisellä sängyllä, juorutaan Tampereen klaustrofobisen pienistä lesbopiireistä ja ollaan kiitollisia kaikesta, mikä on tapahtunut.

(Tuleekohan ikinä olemaan vuotta, jolloin raketit eivät muistuta minua Lappitytöstä? Kyllä minä hänestä yli olen päässyt, olen jopa onnellinen hänen ja hänen uuden puolisonsa puolesta, mutta pakkasöiden tähtitaivaat ja ruudin tuoksu jaksavat joka kerta kelata aikaa taaksepäin. En kaipaa, kunhan vain... muistan. Ehkä sellainen vuosi vielä tulee kun en tee sitäkään: olenhan jo onnistunut antamaan itselleni anteeksi, en enää murehdi tai mieti mitäpä jos mitäpä jos mitäpä jos. Olen eri ihminen kuin viisi, neljä, kaksi vuotta sitten; virheistä oppinut muttei menneisyyteen jumittunut. (Itsen validointi, tuomitsemattomuus, äärimmäinen hyväksyntä.) Vahva.)

da komm ich

Aika tuntuu kuluvan kamalan nopeasti. Miten nyt on taas perjantai? Arjet kuluvat sumussa töiden-, kuoron- ja terapiantäytteisinä, olen iltaisin niin väsynyt etten ole puolta tuntia pidempään kotona iltaisin hereillä. Aamulenkki, töihin, kuoroon. Aamulenkki, töihin, terapiaan, takaisin töihin, kuoroon. Aamulenkki, töihin, sosiaalielämää. Töihin, terapiaan, takaisin töihin, kauppaan.

Onneksi on viikonloppu; onneksi on juuri tämä viikonloppu. Vaikka jouduinkin äsken maailmanluokan paniikkikohtauksen takia lähtemään töistä kesken kaiken kotiin, olen silti iloinen - Lokki tuli tänne eilen, parin tunnin päästä menemme Pikkuveljeä kaupungille vastaan ja syömään ennen kuin minä ja Pikkuveli menemme neulan alle ("Sibling bonding time in the form of extreme pain. Fun times."), ja ilta menee perinteiden mukaan yliopistoporukan pikkujouluissa. Olen ihan hämmentynyt kun he kaikki pitävät Pikkuveljestä ihan tajuttomasti - siis, tietenkin minä rakastan häntä yli kaiken, ja Lokki nyt tulee kaikkien kanssa toimeen, mutta Pojatkin? Kysyvät innoissaan koulusta ja mahdollisesta työllistymisestä, pelaavat videopelejä ja heittävät toinen toistaan härömpää vitsiä. Olen sanonut tämän monta kertaa mutta sanonpa uudestaan, en ymmärrä mitä olen tehnyt ansaitakseni niin ihania ihmisiä ympärilleni.

Huomenna on kuoron ja orkesterin yhteinen joulukonsertti, vähän kyllä hermostuttaa. Olen eturivissä, niin kuin aina, mutta tällä kertaa yleisö on täynnä minun ihmisiä: Pikkuveli, Lokki, Sini, Marja, Marjan puoliso, Appelsiini, kaikki muutkin Pojat ja apua apua apua niin monta ihmistä. Toivottavasti kaikki sujuu hyvin.

(Appelsiinin toimittajavaimo tekee minusta (kuvallisen) haastattelun yhteen todella isoon naistenlehteen. Apua??)

285

"OLETKO SÄ HENGISSÄ"

Nauran herätessäni Sinin viestiin bussissa matkalla Viirun luota takaisin Tampereelle, en ollut tajunnutkaan kuinka epätavallista on että minusta ei kuulu mitään kolmeen päivään. No, on ollut muuta ajateltavaa. Siitä on kovin kauan aikaa, kun olen luottanut kehenkään muuhun kuin Marjaan tai Lokkiin niin paljon että olisin nukkunut yön läpi toisen vieressä, saati sitten ilman yöpaidan luomaa panssaria. En edes tiennnyt olevan mahdollista, että joku saa minut tuntemaan itseni niin... riittäväksi. Kauniiksi, vaikka Polaroid-kameran kuvassa näytänkin humalaiselta hyönteiseltä. ("Etkä  näytä!" "No vittu näytän.")

Vastattuani viestiin vajoan takaisin iltahorrokseen ja havahdun vasta kun musiikkisoittimen shuffle kajauttaa Brahmsin ensimmäisen sellosonaatin korviini. Yleensä kuuntelen mielelläni mutta nyt en millään jaksa; räpellän seuraavan kappaleen soimaan mutta en ennen kuin olen ehtinyt palata mielessäni yli kymmenen vuotta menneisyyteen, siihen kevääseen jolloin itkua pidätellen jouduin hyväksymään että sormieni nivelet ovat niin helvetin heikot etten ikinä voisi jatkaa sellistinä: vaikka kuinka hallitsisin tekniikan, siitä ei ole paljon iloa jos en jaksa kunnolla painaa kieliä soittimen kaulaan kiinni.

(Onni tuntuu kihelmöintinä käsissä, innostus kuplina rintakehässä. Pelko on pala kurkussa, kun taas häpeä heittäytyy hyökyaallon tavoin koko vartaloa vastaan ja pakottaa silmät kiinni ettei suolavesi sokaise niitä.)

Kotiin vihdoin päästyäni ryntään suoraan keittiöön välttyäkseni nälkäkuolemalta, mutta olen niin ajatuksissani että unohdan puuron mikroon ja se muuttuu täysjyväsementiksi. Marja kohottaa kulmiaan minulle olohuoneesta enkä itsekään lopulta jaksa pidätellä hymyä, vaan lyyhistyn sohvalle nauramaan kunnes vatsalihaksiin sattuu entistä enemmän. Kyllä tämä tästä.

270

Pikkuveli lähti ulos juhlimaan minun, Lokin, Sinin ja poikien kanssa saatuaan yhtäkkiä tietää saaneensa paikan yliopistossa Suomessa. Nauramme ja juomme ja nauramme lisää, viihdytämne muita keskustelemalla kiinaksi Lokin rinnoista ja vertailemalla nuorisokulttuuria eri maista. Törmään puoleen kuorostani baarissa, kysyn ketkä kaikki muutkin ovat päässeet laulamaan syyskauden ajan filharmonisten kanssa, hymyilen ja vitsailen ja tutustun uusiin ihmisiin mutta en oikeasti pysty keskittymään mihinkään kunnolla koska Pikkuveli muuttaa Suomeen, tajuatteko se muuttaa Suomeen, en enää ole yksin täällä, rakas pikkuiseni tulee olemaan koulussa vain sadankuudenkymmenen kilometrin päässä minusta. Puolitoista tuntia junalla, ei kahdeksan tuntia lentokoneessa. Like, oh my God. En vieläkään ole täysin sisäistänyt asiaa.

(Nimenmuutoshakemukseni meni eilen läpi, yritin kirjoittaa uuden allekirjoituksen kaupassa ja melkein nauroin ääneen kun muistin vasta sanan puolessavälissä miten kynän kuuluu kaartua. Hassua.)

soitto hiljeni

Vuorokaudessa on kaksikymmentäneljä tuntia. Niistä kymmenen menee nukkumiseen, tunti aamutoimiin, kahdeksan töissä, tunti työmatkoihin, tunti terapiassa, tunti lenkillä: kaksikymmentäkaksi tuntia. Kaksi tuntia vuorokaudesta minulla on aikaa hengittää, lukea kirjaa sohvalla tai käydä lempibaarissa yksillä Sinin kanssa. (Välillä Sini flirttailee minulle aivan kuus-nolla, välillä hän yrittää parittaa minua jokaiselle vastaantulevalle ihmiselle. En ymmärrä. Ehkä en edes yritä ymmärtää, olen liian väsynyt loogiseen ajatteluun.)

Yksilöterapiassa on aloitettu pakko-oireisen häiriön siedätyshoito, haluan vain itkeä. Terapeutti lupaa tämän auttavan sekä pakko-oireiden lievittämisesssä että yleisellä tasolla ahdistuksen sietämisessä, mikä taas auttaa sekä tunneperäisessä ahmimisessa että itsetuhoisten impulssien hillitsemisessä. Tiedän sen toimivan kunhan jaksan panostaa, tiedän, mutta silti - se on niin vitun raskasta, tuijottaa puoli tuntia tai tunnin ajan asiaa joka saa minut haluamaan repiä silmäni irti paljain käsin, tai sietää kosketusta joka saa haluamaan leikkaamaan käteni irti.

Välillä mietin, mitä olen tehnyt ansaitakseni näin rikkinäisen pään.

(Syömiseni lipsuvat, lipsuvat, lipsuvat. Päivä toisensa jälkeen kalorit pysyvät liian pieninä, hitaasti mutta varmasti vaa'an numerot pienenevät. Tiedän ettei pitäisi, mutta toukokuussa on vuosijuhla ja iltapukuni on minulle koon liian pieni ja minun on pakko mahtua siihen pakko pakko pakko pakko -)

well you can tell

Kymmenen päivän spontaani hiljaisuus. Päivät etenevät niin vimmattua vauhtia etten ole pysyä perässä, kaikkea koulupäiviä työpäiviä bileitä kahveja harkkoja lenkkejä puheluita kerralla - toisaalta myös eilen Sinin lattialla kuperkeikan heittämistä ensimmäistä kertaa ala-asteen jälkeen. En tiedä mistään mitään.

Viikko sitten oli viimeinen koulupäivä ennen syksyä, nyt olen enää työharjoittelussa kahdessa eri paikassa. Itse työ vaikuttaa kivalta, minkä lisäksi näytän yllättävän hyvältä työvaatteet mustat housut musta paita punainen farkkuliivi päällä, mutta ne kaikki helvetin ihmiset. Enkä edes tarkoita asiakkaita, vaan työkavereita - niitä on kaikkialla, kaikki tietävät nimeni ja kaikki kyselevät että miten kuuluu ja miten on lähtenyt harjoittelu rullaamaan ja mistäs koulusta sä oot ja mones harjoittelu on ja ja ja ja ja. En kestä kaikkien katseita, änkytän ja punastelen ja mietin, miksi helvetissä heitä kiinnostaa.

Alkoholia on mennyt aivan liikaa, hävettää vähän mutta ei se mitään koska olen vihdoin viettänyt aikaa ihmisten kanssa jotka eivät ole Lokki, Pojat tai Marja! Ässän syntymäpäiväjuhlat menivät niin paljon paremmin kuin odotin, tietenkin oli asioita jotka harmittivat mutta Pikkuinen pyysi niistä jo etukäteen anteeksi niin ei tullut yllätyksenä - sitä paitsi vietin minä aikaa muiden kanssa, puhumme yhden tytön kanssa tuhatta ja sataa yhteisestä työpaikasta ja toisen kanssa parhaista viinimaista. Parin päivän päästä saan varmistuksen, että olen ihan oikeasti edelleen kutsuttu aikaisemmin täysin tuntemattoman tytön syntymäpäiväjuhlille: "mutta varo, sinne on varmaan tulossa pelkkiä lesboja ni saletisti tulee jotain draamaa". Nauran, muiden draamaa on välillä ihan viihdyttävää seurata vierestä - etenkin, kun paikalla on myös se maailman kuumin pikkuandrogyyni.

(Eilen baarissa muut olivat vakuuttuneita siitä, että baarimikko yrittää iskeä minua. Tunnen poskieni lehahtavan punaisiksi heidän kiusiessa minua enkä tiedä mitä sanoa, no ei todellakaan se oli vaan ystävällinen tietenkin se on kohtelias mä oon maksava asiakas, miks se mut haluis kun vieressä on niin paljon kauniimpia miksi eihän mua ei ikinä ei, mutta kyllä hän minulle hymyili kävellessäni viimeisen kerran ulos.)

(Sini nauraa naismaulleni, pitää olla todella naisellinen tai sitten todella poikamainen, mutta ei mitään siltä väliltä eikä todellakaan butch. "Nii kato sen takia sä ja Marja ette toimineet, se on liian lepakon näköinen!" Pitkästä aikaa pääsen myös avatumaan suhteistani miehiin, virkistävää kun muiden suusta ei tule samanlaista bifobiaa kuin Marjan seurassa.)

Tänään lähden Finlandia-taloon kuuntelemaan Royal Philharmonic Orchestraa. Maksoin itseni kipeäksi paikasta eturivissä, voin katsoa sellistien sormia ja pidätellä itkua ja olla onnellinen.

never killed nobody

"TULET, tai ITKET JA TULET"

"NO VITTU"

Olen jo pyjama päällä lukemassa kun Sini laittaa viestiä, että nyt pitää lähteä keskustaan. Lyhyen viestisodan jälkeen kiroan ja hyppään vaatekaapille, puolen tunnin päästä olen jo matkalla bussipysäkille nahkahame päällä ja puna huulilla.

Ei minun pitänyt kuin käydä nopeasti kääntymässä, mutta jotenkin porukka vain kasvaa kun tunti venyy toiseksi ja kolmanneksi ja seitsemänneksi. Basso jytisee koko vartaloni läpi kun liikun baaritiskin ja tanssilattian väliä, minut esitellään aina taas uusille ihmisille ja hymyilen ja kohotan kulmaani ja tanssin ja tanssin ja tanssin.

(Maailman seksikkäin pieni androgyynityttö painautuneena minua vasten, kuuma kuiskaus korvaani ja käsi reidellä ja oi, tätä minulla on ollut ikävä.)

Aamulla kotona laitan nauraen Sinille viestiä, kerrankin olen tajunnut yöllä juoda tarpeeksi että herään ilman pienintäkään krapulaa. Kaivan koulukirjan esille ja laitan American Horror Storyn pyörimään televisiosta heti, kun olen poistanut puhelimestani turhat numerot.

someone like you

Naputtelen raivokkaasti PlayStationin ohjainta Marjan nauraessa vieressä, sovin poikien ja Lokin kanssa illanviettoa kahden viikon päähän, suunnittelen kirpputorikierrosta Sinin kanssa, selittäen kikattaen Marjalle ja hänen tyttöystävälleen eilisillasta, syön jäätelöä suoraan purkista ja viimeistelen tarinaani Spotifyssa. Ensi viikolla on taas yksi tentti mutta en jaksa stressata siitä kovin paljon, en oikeastaan jaksa murehtia yhtään mistään kun sydämeltäni vierähtäneen kiven aiheuttama paineenmuutos on niin suuri että yhtäkkiä tuntuu kuin leijuisin.

(Kyllä minä tiedän että tämäkin menee ohi, kyllä minä tiedän että kohta palaan takaisin epätoivoon ja yksinäisyyteen ja junien aiheuttamaan hapenpuutteeseen, mutta ihan sama - aion nauttia tästä tunteesta täysin siemauksin niin kauan kun se kehossani on.)

the crow

Koulussa suunnittelen laitteen toisen jälkeen, flamingonkukkaa punahattua apinanheinää jaloleinikkiä syyshortensiaa koivunoksaa kolibrinkukkaa anopinkieltä agavea, nautin siitä kun kerrankin luokkalaisista se kaikkein sietämättömimmän äänekkäin on kotona päivän. En jaksa alkaa sitoa mitään ennen valinnaisten aineiden infoa, mutta olen silti tyytyväinen lopputulokseen - kaikki muu luova tekeminen kuin kirjoittaminen on aina tuottanut minulle kamalasti vaikeuksia, ja kolmen kimpun ja yhden asetelman suunnitteleminen kahdessa tunnissa on minulle suuri saavutus.

(Kävelen vähän hämilläni valinnaisinfosta lounaalle, en vieläkään ole täysin tottunut siihen että suunnittelen opintopolkuani ja ihan oikeasti odotan innolla tulevaa.)

Huomenna pitää käydä vielä Stockmannilla ja Postissa, mutta muuten alkaa velvollisuudet olla putkessa; tänään juhlistan armottoman raskaan viikon loppumista lakkaliköörillä ja Greyn anatomialla Sinin kanssa, ja huomenna Heli toivottavasti jaksaa seuraani. Pitkästä aikaa oikea viikonloppu.

Monen monituista vuotta sitten,

   Kuningaskunnassa meren äärellä,

Asui neito, jonka saatat tuntea

   Nimellä Annabel Lee;

- katkelma: Edgar Allan Poe, "Annabel Lee"

szüs mária

kiepautan hyasintteja sammaleeseen ja paketoin asetelmia ja ohjeistan ruukkukasvien hoidossa ja siivoan ja laskutan ja tilitän ja jaksan vitsailla jutella hymyillä jokaiselle (vitun) asiakkaalle ja samassa tilassa toimivan oman tilan kaupan myyjille. huudan bussipysäkiltä vielä kikattaen heipat työkaverilleni, mutta vihdoin penkille istuessani romahdan. olen sekä fyysisesti että henkisesti niin (vitun) poikki että pidättelen itkua koko kolmenkymmenenviiden minuutin bussimatkan ajan, kotiin pääsytäni käperryn sohvalle enkä enää liiku.

(miksi en kelpaa itselleni? milloin tulen kelpaamaan itselleni? kelpaanko muille? ansaitsenko edes muita? suljen silmäni ja yritän sammuttaa (vitun) aivoni.)

huomenna joulukonsertti, pelottaa aivan hirveästi. niin monta tuttua katsomossa (marja heli lokki ässä sini, appelsiini puolisoineen ja jopa yksi opettajistani perheineen), ihan varmasti kompastun aivastan unohdan stemmajaot ääneni särähtää tiputan nuottikansion nolaan itseni koko (vitun) kirkon edessä.

let this be a warning

olen valmis itkemään turhautuneisuudesta - kolmenkymmenenkahden tunnin päästä minun on tarkoitus laulaa luoja-ties-kuinka-suuren yleisön edessä, ja kurkustani lähtee vain säälittävää pihinää. kuoropoika lausuu ystävällisiä sanoja ja lähettää virtuaaliteetä, puhumme psykosomaattisista oireista ja stressisairastamisesta; siihen on tietenkin syynsä miksi aina vietän kolmasosan syksystä sairaslomalla, mutta ei se oloani varsinaisesti paranna. marjan maailman ihanin eksä sini tuli käymään toissapäivänä, toi sushiainesten lisäksi minulle purkin mustikkamuffinsiteetä ja sanoi ajatelleensa minua kun näki sen. yritän pysyä positiivisena mutta välillä on niin kovin vaikeaa.

olen viime viikkoina kirjoittanut kamalasti kirjeitä. joka ilta istun hetkeksi alas ja annan kaunokirjoituksen tulvia ulos lempikynästäni, sanon sanoja joita en muuten halua-uskalla-pysty kommunikoimaan. poliklinikan sairaanhoitaja sanoo tätä oikein hyväksi ideaksi, saan purettua tunteitani suoraan ilman mitään katastrofaalisia seurauksia: välillä ne ovat suuria ja syvällisiä (olen äkkipikainen paska ja epäröin jos minuun ei kiinnitetä huomiota, mutta miksi minä kaikista ihmisistä päästäisin irti ystävästä vain siksi, että hänellä on vaikeaa?), jotkut ovat täynnä katkeraa kiroilua (miten sä pystyit tekemään niin, miten on fyysisesti mahdollista sanoa niin ihmiselle jota muka rakastaa?) ja jotkut ovat suloisen haaveilevia (asioita joita haluan sinun tietävän: kun annan hiusteni kuivua luonnollisesti, ne laskeutuvat keskijakaukseen ja näytän kuin kuuluisin backstreet boyseihin), mutta jokainen on rehellinen ja täynnä tunnetta. osa on entisille rakkauksille lukioeksä yliopistoeksä lappityttö, osa on muuten vain elämäni tärkeimmille marja lokki heli pikkuveli ja jotkut ovat ihmisille joiden rooli elämässäni ei ole vielä loksahtanut paikoilleen välillä näen unta sinusta tai joita en vielä ole tavannut toivon että sinulla on siniset tai vihreät silmät mutta rakastaisin sinua vaikka ne olisivatkin ruskeat.

en millään malttaisi odottaa sitä päivää kun epävarmuus ja ahdistus on jo takana, kun silitän koiran päälakea ja kamalat opiskeluvuoteni ovat vain muisto. menisin keittiön lattialle juomaan aamuteetä ihan nostalgia-arvon vuoksi, suutelisin puolisoani ja lähtisin aamulla töihin kiitollisena jokaisesta hengenvedosta.

hey hey

hyvää syntymäpäivää minulle - vaikka vuorokausi taisikin jo taittua huomisen puolelle.

miksi sen täytyy mennä niin, että juuri ne ihanat, onnistuneet sosiaaliset tilanteet aiheuttavat niiden jälkeen kaikkein lamaannuttavimman yksinäisyyden tunteen? päivä oli hyvä, oikeastaan täydellinen; täällä oli monta kovin rakasta ihmistä, pitkästä aikaa kaikki pojatkin kasassa. hyviähuonoja elokuvia ja maailman paskinta huumoria, musiikkilistojen selaamista ja koiran kanssa pelleilyä. puoleltaöin sanoin viimeisillekin heiheit jos vaikka ens kertaan ei olis ihan yhtä pitkä aika ku edellisestä on ja suljin oven perässä, onnistuin jopa viemään tyhjät tölkit keittiöön ja hymyilemään marjalle ennen kuin suljin huoneeni oven ja lyyhistyin yksin seinää vasten. haukon henkeä yksin ja pidättelen itkua yksin yksin yksin yksin yksin, lopulta on pakko haparoivin käsin kaivaa se puhki luettu ruutupaperi lipaston laatikosta, ihan vain jotta saisin yksin jonkin toisen tunteen johon keskittyä. mikä tahansa paitsi yksinäisyys.

joisin viskin ja

väsynyt päivä ja vaikea ilta. viime yö meni levottomien unien ja jatkuvan heräilyn parissa, aamu kierien sängyssä omien ajatusten vankina. onneksi lokki laittoi viestiä ja ehdotti treffejä keskustassa, tehtiin pieniä arkiostoksia ja naurettiin joka suunnasta tulevalle sateelle.

huomenna on syntymäpäiväni, täytän kaksikymmentäkaksi vuotta. (hassua, ihan äskenhän minä olin yhdeksäntoista.) tänne tulee lokki, heli, yliopistopojat ja marjan ex-tyttöystävä-nykyinen-yhteinen-ystävä, pitäisi vielä siivota ja tiskata ja pyykätä ja huoh, onko pakko jos ei jaksa? haaveilen sängystä ja huomenna pitkään nukkumisesta, en jaksaisi tätä spontaania itseinhoryöppyä joka muutama tunti sitten iski. pitkästä aikaa kuulen peruskoulun kiusaajien äänet, äidin huudot siitä kuinka homoseksuaalisuus pilaa elämäni, entisten tyttöystävien torjuvat sanat ja kaiken kaiken kaiken hiljaa hiljaa olkaa hiljaa jättäkää mut rauhaan jonka haluaisin vain unohtaa.

kaupungilla ostin marjalle ison siili-pehmolelun ja kortin, "syntymäpäivänä ei ehkä ole yleinen käytäntö antaa muille lahjoja, mutta jos totta puhutaan ni ellei sua olis ollut ni tuskin ylipäätään olisin täällä juhlimassa tänään", pitää huomenna muistaa salakuljettaa se hänen huoneeseensa.

itkettää.