wait a minute

Aika kuluu ja kuluu ja kuluu enkä osaa pysähtyä. Koulua, itsenäistä opiskelua, vapaaehtoista opiskelua, kuoroa, kuoron hallituksen kokouksia, kuoron bileitä... Ihmettelen miten en ole vielä lyyhistynyt kaiken alle. Tietenkin välillä hyperventiloin vessassa tai olen pillahtaa itkuun keskellä täyttä bussia, mutta sillä ei oikeastaan ole tekemistä tekemisen määrän kanssa - se nyt vain olen minä,  epävarmuuteni oman kelpaamiseni suhteen ei ole vielä täysin kadonnut, mutta I am a work in progress and that's okay.

Kaksi kuukautta ilman terapiaa ja tunnun pärjäävän ihan hyvin, miten tämä on edes mahdollista? Luen vuoden takaisia merkintöjä täällä ja päiväkirjassa enkä ole tunnistaa itseäni samaksi ihmiseksi ("en edes vaivaudu liikkumaan veistä, painan vain, painan kunnes tunnen ihon rikkoontuvan ja lämpimien pisaroiden valuvan ihoani pitkin, vihaan itseäni"), olenko oikeasti ajatellut itsestäni noin? Kyllähän minä edelleen pelkään muiden mielipiteitä enemmän kuin pitäisi, mutta tiedän sen olevan vain pelko; tiedän että olen arvokas ja että kelpaan juuri tällaisena, tiedän että jos joku ei halua seuraani niin se on heidän menetyksensä, tiedän että painoni tai parisuhdetilanteeni tai ihoni sileys ei määritä ihmisarvoani. Tiedän että en tarvitse toista ihmistä täydentämään itseäni, ja tiedän ettei minun tarvitse kestää sitä jos joku kohtelee minua huonosti. Tiedän ettei minun tarvitse aina jaksaa hymyillä ja olla täydellisen pikkusievä.

Uskomatonta, kuinka paljon ihminen voi vuodessa muuttua.


...Uskomatonta, kuinka jotkut asiat silti pysyvät niin samana. "Välillä minua hävettää niin saatanasti oma fyysisen läheisyyden tarpeeni. Riippumatta kenestä on kyse, olen minä aina, aina se joka tekee aloitteen; minä kosketan kättä, minä tuuppaan hartiaa, minä halaan tai suutelen tai otan spontaanisti kiinni ja alan tanssia valssia. Ahdistaa oma tarpeeni koskea, tuntuu kuin sitä ei ole kenelläkään muulla ja minä yksin olen kuin mikäkin kolmevuotias." Sanat ovat vuoden vanhoja mutta voisivat olla toissapäivältä. Välillä toivon niin paljon että olisin normaalimpi, mietin kuinka paljon helpompaa olisi olla Lokki tai Lintu tai Lento (huomasin nyt vasta, miten taivas-aiheisia antamani nimet ovat) tai joku muu.

(Niin, helpompaa ehkä, mutta tuskin vaihtaisin vaikka voisin: minulla on ihanat ystävät ja maailman tärkein veli, asunto täynnä iloa ja kissankarvoja, harrastus jota rakastan ja tyttöystävä joka saa minut hymyilemään vaikka olo olisi kuinka kurja.)


Tänään pitää kirjoittaa näyttösuunnitelma ja tehdä ruokaa, huomenna lähden allekirjoittamaan kauppasopimusta vanhempien puolesta, tiistaina lähden Lokin luo katsomaan paskoja elokuvia ja juoruamaan taas ties kuinka monen viikon edestä. Nyt on kuitenkin vielä hetki aikaa hengittää, katson Doctor Who:ta ja neulon ja opettelen kevään konserttiohjelmistoa ulkoa. Jos tuo helvetin lumisade vielä loppuisi, niin päivä saattaisi hyvinkin olla täydellinen.

fruit machine

Puolitoista päivää takana, kolmesataakuusikymmentäkolme ja puoli päivää jäljellä kunnes saan taas katsoa raketteja ja juoda kuohuviiniä suoraan pullosta. Rakastan uuttavuotta, rakastan samalla hullunhysteerisellä naurulla kuin vappua; siinä vain on jotain niin kovin maagista, jotain mikä juhannuksesta ja syntymäpäivästä ja joulusta yksinkertaisesti puuttuu. Ja myönnän, niin paljon kuin rakastankin kynällä tuhrittuja papereita ja pitkiä listoja, on jotain kovin vapauttavaa siinä kun näkee kännykän näytöllä to 1 tam 00:00, kun ihan kaiken voi pyyhkiä tyhjäksi aloittaa alusta.

...Ja yhtäkkiä tajuan olevani niin kovin väärässä seurassa. Ilta Sinin kanssa oli oikein kiva, ja puolitutun lesboporukan kanssa on hauska nauraa, mutta yhtäkkiä en enää muista miksi helvetissä minä en saisi mennä sinne missä oikeasti olisin halunnut iltani viettää. Ilotulituksen päätyttyä hyvästelen Sinin, juoksen keskustorin pysäkeille ja kiroan bussien yötaksoja, hyppään bussiin jonka muistelen pysähtyvän kohtuullisen matkan päässä niin kovin tutusta asunnosta. Kaivan puhelimen taskusta ja odotan kärsimättömänä sitä, että verkot taas toimisivat - tajuan etten en missään vaiheessa varsinaisesti kysynyt että saanko tulla. Peitän epävarmuuteni huutomerkeillä ja kuohuviinillä, naputtelen Helille btw oon matkalla teille.

(Vielä päivällä lähtiessäni kotoota olin varma olevani ihanan näköinen, kaunis ja sopivan kokoinen, mutta bussissa iskee epävarmuus. Tiedän syöneeni Sinin kansssa jäätelöä ja sipsejä, juoneeni pullokaupalla makeaa kuohuviiniä, tiedän ettei vatsani enää ole litteä ja että jenkkakahvat pursuavat joka puolelta yli housuista jotka olivat vielä puoli vuotta sitten täysin sopivat. Mitä jos he katsovat minua ja nauravat, miettivät hiljaa kuinka ihminen on voinut päästää itsensä näin oksettavaan kuntoon, mitä jos en ole tarpeeksi mitä jos mitä jos mitä jos?)

Mutta kyllä minulle hymyillään kun astun sisään, Pikkuinen ripustautuu humaltuneena niskaani käsivarsillaan kiinni ja Ässä nauraa vieressä, ja olen niin helpottunut niin helpottunut niin kovin helpottunut kun Heli tarjoaa minulle parvekkeella jättimäisen tähtisadetikun, istuu sohvalla viereeni, ja tuntien vierittyä eteenpäin ei ärsyynny kun haluan paeta Ässän äänekkäitä kavereita Helin huoneen turvaan. Kikatamme sängyllä lojuessa kaikesta emmekä oikein mistään, ja oloni on niin turvallinen ja lämmin (pelottaa sanoa 'onnellinen', mutta kyllä: onnellinen) että venytän lähtöä niin pitkään kuin vain kehtaan.

Kello on minuuttia yli kuusi aamulla kun liukastelen viimeiset askeleet kotiovelle, kuorin eteisessä ulkovaatteita päältä ja ruokin nälkäisinä mouruavat kissat. En saa kuin muutaman hassun tunnin unta, mutta ei se mitään - vuoden ensimmäiset tunnit tekevät torstaipäivän väsymyksen arvoiseksi. Nauran (hivenen vastahakoisesti) aattoyönä kihloihin menneen Marjan kanssa, syön pizzaa, luen Sherlock Holmesia ja piiperrän pipoa maailmanhistorian ohuimmasta silkkisekoituslangasta. Kyllä, tästä tulee hyvä vuosi. Olen päättänyt niin.

and never brought to mind

Pakko myöntää, että olen vähän haikein tunnelmin aloittamassa päivää. Tähän vuoteen on mahtunut niin uskomattoman paljon kaikkea, huonoakin mutta niin vitun paljon hyvää etten oikein tiedä miten päin olla. Olen eronnut kahdesti mutten enää sure kumpaakaan, menettänyt kokonaan yhden ihmisen mutta saanut elämääni takaisin vähintään yhtä tärkeän, jäänyt sairaslomalle keväällä mutta palannut syksyllä reippaasti takaisin kouluun, itkenyt luoja ties kuinka monta tuntia terapiassa mutta joulukuun lopussa poistunut viimeiseltä käynniltä niin paljon ehjempänä, vahvempana ihmisenä kuin mitä olin tammikuussa. Jos ensi vuosi on edes puoliksi yhtä onnistunut kuin tämä, niin... niin, en edes tiedä mitä kaikkea voi tapahtua. Ei kannata ajatella liikaa, yritän keskittyä yhteen päivään ja yhteen asiaan kerrallaan.

Kiitos kaikille kysymyksistä! Yhdistin blogiin tulleet kysymykset tumblrissa saatuihin, olen ovela.

Mitä kaikkea olet elämäsi aikana harrastanut? // Mitä kaikkea harrastat ja olet harrastanut?
- Koko elämäni aikana olen harrastanut musiikin teoriaa, sellonsoittoa, klarinetinsoittoa, kuorolaulua, käsipalloa, uimahyppyä, hiphop-tanssia, bailatino-tanssia, tankotanssia, potkunyrkkeilyä, juoksua ja neulomista, joista nykyään harrastan edelleen neulomista, juoksua ja kuorolaulua. Pitäisi kyllä oikeasti tehdä tilaa myös musiikin teorialle ja klassisille laulutunneille.

Mikä oli paras ateria jonka söit vuonna 2014?
- Apua :D Joko viimeviikkoinen jouluateria, tai sitten keväällä kuoron vuosijuhlagaalassa syömäni illallinen.

Mistä asioista pidät elämässä?
- Vaikka mistä. Siitä kun on niin läheisten ihmisten seurassa ettei tarvitse esittää yhtään mitään, siitä tunteesta joka valtaa kehon kun ylittää juoksukisan maaliviivan, siitä miltä -15 asteen ulkoilma tuoksuu, siitä miltä yli 30 asteen helle tuntuu kasvoilla. BBC:n televisiosarjoista, Brahmsin sellosonaateista, sinisestä kuulakärkikynästä viivoitetulla paperilla. Tanssimisesta, seksistä, laskettelusta, kaikesta mikä saa adrenaliinin virtaamaan.

Miten peität pahaa oloasi lähimmäisiltäsi?
- Jos olen sellaisessa tilanteessa jossa puhuminen ei ole mahdollista tai sopivaa, kuvittelen laittavani kaiken pahan olon pieneen laatikkoon jonka suljen ja laitan kirjahyllyyn odottamaan sitä että on parempi aika käsitellä sitä, ja yksinkertaisesti fake it 'til you make it: pakotan itseni keskittymään ympäröiviin asioihin ja käyttäytymään kuin kaikki olisi hyvin.

Mikä on ihaninta mitä kukaan on sinulle sanonut tai tehnyt?
- Lappityttö kerran sanoi, ettei hän välitä kuinka kauan meidän täytyy odottaa, mutta joku päivä hän tulee polvistumaan eteeni ja meillä tulee olemaan koko elämä edessä. Eihän niin tietenkään käynyt, mutta se taisi olla ihanin asia joka minulle on sanottu. Teko taas, hmm... Kun minä ja lukioaikainen poikaystäväni (ensimmäinen ja ainoa oikea poikaystävä joka minulla on ollut) erottiin, isi vei minut roadtripille Jyväskylästä Salon kautta Kirkkonummelle ja takaisin Jyväskylään, kuunneltiin koko matka Eppu Normaalia ja Creedence Clearwater Revivalia eikä puhuttu yhtään mistään vakavasta. Se ei ehkä kuulosta paljolta muiden korviin, mutta se oli yksi elämäni onnellisimmista päivistä.

Mitä rakkaus mielestäsi on?
- Jestas, nyt mentiin syvällisiin! En osaa antaa mitään tarkkaa määritelmää, mutta... hmm. Side joka syntyy ajan myötä, kun tuntee toisen ja hyväksyy toisen virheineen muttei ole sokea niille, kun on valmis tekemään (terveen järjen rajoissa tietenkin) mitä vain auttaakseen toista, kun haluaa jakaa elämänsä eikä kuvitella tulevaisuutta ilman toista. Noi pätee sekä romanttiseen että platoniseen rakkauteen, mun kohdalla ihan yhtä lailla esim. Lokkiin ja Pikkuveljeen kuin entisiin tyttöystäviin, mutta niillä on ja pitääkin mun mielestä olla ihan sama pohja; romanttisella rakkaudella on sit vaan noiden lisäksi romanttinen (ja aseksuaaleja lukuun ottamatta seksuaalinen) vire.

Mikä on isoin asia jonka olet oppinut menneistä vakavista parisuhteistasi?
- Että jotkut ihmiset eivät muutu enkä mä mahda sille mitään, että lupaukset eivät merkitse mitään ellei käyttäydy niiden mukaisesti, ja että en enää ikinä katso päihdeongelmia sormien läpi; että valehteleminen ei kannata vaikkei siitä ikinä jäisikään kiinni, ja että ei pidä tyytyä (tai tyytyä olemaan itse toiselle) "toiseksi parhaaseen" jos ei saa sitä kenet oikeasti haluaa; että jos rakastaa toista niin täytyy uskaltaa yrittää, ja että on olemassa sellainen asia kuin liian myöhään.

Mitä toivot tapahtuvan vielä tämän vuoden puolella?
- No, vuotta on vain kymmenisen tuntia jäljellä, mutta toivon kovasti että kaupungin rakettishow olisi yhtä hieno kuin ennenkin, ja että olisi kiva ilta Sinin kanssa!

Mikä oli paras leffa jonka katsoit tänä vuonna?
- Varmaankin X-Men: Days of Future Past.

Miten aiot juhlistaa uutta vuotta?
- Kahdestaan Sinin kanssa leffailtailemassa ja syömässä ja juomassa hyviä asioita!

Yllättävin musikaalinen löytösi tänä vuonna?
- Tää on ihan vitun noloa, mutta kesällä kun erosin Viirun kanssa ensimmäisen kerran niin mulla meni hermo ihan kaikkeen musiikkiin, päätin että tarvitsen jotain uutta ja erilaista. Päädyin sitten lataamaan Taylor Swiftin albumin, ja rakastuin aivan täysin. :D

Mikä oli lempivaatteesi tänä vuonna?
- Mustavalkoinen kukkakuvioinen hame, jota käytin käytännössä koko kesän.

Hankitko tänä vuonna tatuointia tai lävistyksiä?
- Yksi tatuointi tuli lisää ja yksi lävistys hävisi.

Kuinka monen ihmisen kanssa olet tänä vuonna suudellut? tapaillut? harrastanut seksiä?
- Suudellut seitsemän kanssa, treffaillut kahden kanssa ja harrastanut seksiä kahden kanssa.

Mikä oli lempi-TV-sarjasi tänä vuonna?
- BBC:n Sherlock, niin kuin joka vuosi sitten vuoden 2010! Mikään ei tule ikinä ylittämään rakkauttani siihen, mutta kyllä Supernatural ja NBC:n Hannibal ovat myös lähellä kärkeä.

Mikä oli vuoden 2014 onnellisin ja surullisin hetki?
- Onnellisin oli se päivä jonka vietin isin ja Pikkuveljen kanssa laskettelemassa jossain Pekingin lähellä tammikuussa, surullisin oli joko se kun Lappityttö muutti alkuvuodesta yhteen uuden puolisonsa kanssa, tai se kun Viiru jätti mut lokakuussa.

Kadutko mitään, mitä vuonna 2014 tapahtui? Tekisitkö jotain eri lailla?
- En montaakaan asiaa, en ainakaan vakavasti. Jos saisin tilaisuuden muuttaa asioita, niin en välttämättä antaisi parin ihmisen syyllistää ja antaa paskaa niskaan asioista joista minun ei todellakaan tarvitsisi pyytää anteeksi, mutta olen silti kovin tyytyväinen siihen miten paljon olen tänä vuonna kasvanut ihmisenä.

Mitä olet tästä vuodesta oppinut eniten?
- Olemaan tuomitsematta itseäni tunteistani, hyväksymään menneisyyden tapahtuneeksi ja antamaan itselleni anteeksi, ja olemaan jämäkämpi ihmissuhteissani.

Mitä odotat vuodelta 2015?
- En uskalla odottaa paljoa etten pettyisi kamalasti, mutta ainakin toivon valmistuvani syksyllä!

Kuinka monta kirjaa luit tänä vuonna?
- Apua... Jos kirjalla tarkoitat romaanimittaista (50.000+ sanaa) kirjallisuutta yleisellä tasolla, mukaan lukien paperina julkaisematon "amatöörikirjallisuus" niin varmaan jotain sadankahdenkymmenen kieppeillä, joista sitten ehkä nelisenkymmentä oli konkreettisia kirjoja, siis julkaistuja sidottuja/nidottuja romaaneja ja novelli-/runokokoelmia.

Oletko onnellisempi nyt kuin vuosi sitten? // Oletko paremmassa tilanteessa nyt kuin viime vuonna?
- Olen, ehdottomasti.

Mitä teit viime uutenavuotena? Entä kaksi vuotta sitten? Viisi? Kymmenen?
- Viime vuonna vietin koti-iltaa vanhempien luona Pekingissä, kaksi vuotta sitten olin Marjan kanssa kahdestaan, viisi vuotta sitten olin Lappitytön kanssa Wiltshiressä, kymmenen vuotta sitten olin kotona Yhdysvalloissa syömässä sipsejä ja lukemassa Harry Potteria.

Saitko / menetitkö paljon ystäviä tänä vuonna?
- Menetin kaksi mutta sain uusiakin ihan kivasti!

Miten luulet viettäväsi uudenvuoden 2016?
- Ei niin mitään havaintoa! Olen oikein tyytyväinen jos vietän sen ystävien kanssa, riippumatta mitä tehdään.

Hyvää uuttavuotta, kaunokaiset ♥

nanana nanananana

"ei luoja, missä meidän kaikki särkylääkkeet on, ei tässä voi olla kaikki? en enää ikinä haluu liikkua."

marja nauraa tuskailulleni ja kiittää olematonta luojaa siitä, ettei hän itse harrasta tanssimista. vatsa-, kylki- ja selkälihakseni huutavat, ääneni on käheä ja olen aika varma että jalkateräni tippuvat kohta irti, mutta ei se mitään - vilkkuvat valot, koko vartalon läpi jyskyttävä basso, se aivan uskomaton määrä adrenaliinia joka virtaa suonissa... kaikki seuraavan päivän epämukavuuden arvoista. en muista milloin olisi viimeeksi ollut yhtä hauska ilta, vaikka olikin pakko juosta bussiin vartin ennen pilkkua ja missata viimeiset hitaat.

(käsi lantiollani ja toinen kaulallani ja hymy huuliani vasten, voi kuinka olisinkin halunnut jäädä. hermostuttaa niin kamalasti huominen, en tiedä mitä toinen ajattelee tuntee haluaa; yritän keskittyä läksyihin mutta sormeni nykivät jatkuvasti kohti sinistä kuulakärkikynää, ne haluavat vaihtaa siistin kalligrafian viidenkymmenen sanan minuuttitahdissa sutattuun kaunokirjoitukseen.)

tänään pitäessäni opiskelutaukoa järjestelin uudestaan neulepuikko- ja virkkuukoukkulaatikkoni, minkä jälkeen kävin läpi kaikki cd-levyni ja erottelin ne kolmeen pinoon: pelastusarmeijan kirpputorille lähtevät, kaapin pohjalle menevät ja hyllyllä säilyvät. hymyilen omistuskirjoitetuille eppu normaalin levyille, satoja ja satoja kertoja läpi kuunnellulle aerosmithin pumpille, ensimmäiseen tatuointiini niin tiiviisti kietoutuneelle miles davisin kind of bluelle ja pikkuveljeltäni kymmenen vuotta sitten lainatulle nightwishin oceanbornille, hypistelen äänikirjoja ja suoristan rivejä. tämä on niitä päiviä, kun melkein jaksan uskoa tulevaisuuteen.

adagio sostenuto

painajaismaista eilistä tasapainoitti tämän päivän silkka täydellisyys. tietenkin oli pieniä ahdistuspilkkuja (söin lounaalla koulussa sekä perunamuusia että leipää, ääni päässäni huusi tyhmä läski tyhmä tyhmä yök mutta sain rauhoitettua sen), mutta en muista milloin on viimeksi ollut näin hyvät neljätoista tuntia; varmaan joskus kesällä. olin omastakin mielestä sievä mustissa saappaissa ja punaisessa neuleessa, koulussa tein kauniin pyhäinpäiväkranssin ja vielä kauniimman suruasetelman (opettaja sanoi ettei minulla ole mitään syytä olla niin itsekriittinen, minun pitäisi vain opetella päästämään irti symmetrian- ja täydellisyydentavoittelustani), istuin puolitoista tuntia hämeenkadun wayne'sissä neulomassa silkkihuivia ja katselemassa kadulla ohi käveleviä ihmisiä, ja illalla lauloin poikkeuksellisen hyvin kuoroharjoituksissa ja uskalsin kaiken lisäksi pitkästä aikaa varata yksityistunnin lauluopettajan kanssa.

nyt istun pitkästä aikaa omassa huoneessa enkä olohuoneessa odottamassa unilääkkeiden vaikutuksen alkamista, toinen kissoista kehrää purrurrurr vieressäni ja kaiuttimista kuuluu pitkästä aikaa kuutamosonaatti.

(royal philharmonic orchestra tulee rock-kiertueellaan suomeen. liput ovat alkaen kuusikymmentäkaksi euroa viisikymmentä senttiä, mutta haluaisin niin kovin niin kovin niin kovin mennä. veronpalautukset pitäisi käyttää vuokraan ruokaan koulukirjoihin talvivaatteisiin joululahjoihin mutta saisinko, kiltti kiltti saisinko mennä finlandia-taloon kahdeskymmenesensimmäinen päivä maaliskuuta?)

kaikki peliin

laskupino kasvaa, kela ei osaa hoitaa tehtäviään enkä minä jaksa tiskata. kaikki itkettää mutten vieläkään saa puserrettua mitään silmistäni ulos, eilen minulle suositeltiin surullisten elokuvien katsomista mutta en minä halua menettää toivoa tämän elämän suhteen enää yhtään enempää.

tänään piti käydä varsinais-suomen puolella hakemassa koira tyttöystävänsä luona majailevalta marjalta pitämään minulle seuraa, mutta päädyinkin makaamaan sohvalla flunssassa koko päivän. olo on kuin itse kuolemalla, edes totoro-nuken virkkaaminen ja voitetut jääkiekko-ottelut (olen nyt hieman optimistinen, kun peli slovakiaa vastaan on vasta kolmasosan pelattu, mutta silti) eivät nosta oloa. lääkkeetkin ovat loppuneet, mutta olen niin poikki etten pysty lähtemään apteekkiin, lokkikaan ei jaksanut mennä parin kilometrin kiertoreittiä puolestani. teetä ja hunajaa ja vähän lisää hunajaa, olen päättänyt selvitä ilman länsimaista lääketiedettä.

(on päiviä jolloin haluan kuolla, tai pikemminkin tunnen haluavani kuolla, vaikka älyllisellä tasolla tiedän haluavani elää. vaarallinen yhdistelmä. tik-tak-tik-tak.)

minä

haaveilen siitä, että joskus uskaltaisin olla oma itseni. kulkea lyhyissä shortseissa ilman sukkahousuja, tai kukkamekko päälläni häpeämättä käsivarsieni kokoa. tuskin vielä tänä kesänä, mutta olisinkohan onnellinen 2014 kesään mennessä? muistan olleeni täysin - no, en täysin, mutta tarpeeksi - tyytyväinen vartalooni silloin kun olin muuten onnellinen, tiedän että ratkaisu ei ole muuttaa vartaloa vaan muuttaa mieltä, mutta... niin. toinen on kovin paljon helpompaa kuin toinen.

(olen kovin pitkään miettinyt buddhalaisuutta, vaikken sitä ole uskaltanut ääneen sanoa kuin marjan buddhalaiselle tyttöystävälle. katolilaiseksi minut on kasvatettu, ja pelkkä ajatus sen yhteisön jättämisestä sattuu, vaikka he tuomitsevat minut sen takia että rakastan. kävin lainaamassa kirjastosta kolme kirjaa käytännön buddhalaisuudesta, kaksi kirjaa syömishäiriöistä paranemisesta, ja yhden kirjan siitä, kuinka länsimainen nykykulttuuri ajaa yhä enemmän nuoria naisia syömishäiriöihin.)

haaveilen pitsisestä kellohameesta, osaisinkohan ommella jonkun kauniin? olen viimeisen viikon vain ommellut ommellut ommellut ja nyt iski pitsifiilis. varmasti jos kävisin kirpputorilla niin löytäisin jotain kamalaa vanhaa pitsiä, muttakun täyskelloa varten tarvitsen vähintään 120x120cm, ja sitten pitäisi vielä löytää sopiva kangas alushameeseenkin. eurokangas on niin kamalan kallis, ja tili näyttää kohta miinusta.

(kellohameet ovat turvallisia, ne korostavat vyötärön kapoisuutta ja peittävät jättimäiset reiteni.)

eiszeit

olen aloittanut päivän kaatumalla suoraan naamalleni lattialle (mutta koira tuli nuolemaan kaulaani ihanan hölmistyneen näköisenä), olen turhautunut puolikuoliaaksi rikkinäisen ompelukoneeni kanssa (mutta sain lainata marjan toimivaa konetta) ja kiroillut ääneen neulan mennessä rikki (mutta ei kauppa onneksi kaukana ole), ommellut itseäni pari kertaa sormeen (mutta sain silti valmiiksi raidalliset verhot ja punaisen hameen) ja syönyt neljä isoa triplasuklaakeksiä (mutta ne olivat niin saatanan hyviä että olivat jokaisen kalorin arvoisia).

välillä on päiviä, joiden kaiken logiikan mukaan pitäisi itkettää, mutta illalla vain hymyilee eikä millään malttaisi mennä nukkumaan.