someone

Syntymäpäiväviikonloppu oli aika ihana. Lauantaina ravintola isovanhempien ja enon perheen kanssa (serkkutyttö jota pidin sylissä neljäkiloisena täyttää kohta viisitoista, mitä ihmettä?), illalla leimarit Sinin ja hänen kavereiden kanssa; sunnuntaina epämääräinen sohvallaroikkumispäivä Marjan ja Sinin ja Xboxin kanssa. Olen kaksikymmentäneljävuotias; pikkuhiljaa oloni alkaa myös olla aikuinen. Ehkä se johtuu siitä että olen tajunnut, ettei aikuisuus tarkoita hauskanpidon lopettamista, eikä etenkään ongelmien maagista katoamista.

Olen ollut töissä kaksikymmentäkaksi päivää, ja olen rakastanut jok'ikistä päivää - en välttämättä jokaista hetkeä, kenellä tahansa loppuisi huumori kesken kun ulkona sataa kaatamalla ja yrittää tasapainotella täyttä kottikärryä liukastumatta mutaan ja kaatamatta hautakiveä - niin paljon etten ole uskoa todeksi, en ole vieläkään halunnut kertaakaan jäädä aamulla kotiin tai tekaista sairastumisen ja lähteä aikaisin kotiin. En muista milloin olen viimeksi jaksanut henkisesti niin hyvin, että olisin ollut kaksikymmentäkaksi päivää lintsaamatta. Ehkä joskus... en ihan vilpittömästi tiedä. Useita vuosia siitä joka tapauksessa on. Vuosi sitten olin sairaslomalla, kaksi vuotta sitten päiväosastolla, kolme vuotta sitten olin itsemurhariski. Tänään pyöräilin reippaana kotiin kahdeksan ja puolen tunnin työpäivän jälkeen.

(Mitä jos tämä on vain jokin hetkellinen mania? Mitä jos romahdan syksyllä, tai ensi viikolla? Naurettavan ristiriitaista: saan illalla paniikkikohtauksen koska olen niin onnellinen. Yritän tasata hengitykseni mutta välillä minua pelottaa niin paljon etten tiedä miten päin olla.)

Seuraavan muutaman viikon aikana tapahtuu paljon: sukukokous, serkun rippijuhlat, armeijan aloittaneen Pikkuveljen sotilasvala, vanhempien Suomeen muutto, treffit. Päivät lyhenevät, eikä kunnon kesääkään ole vielä edes ollut.

through the darkness

So wake me up when it's all over
When I'm wiser and I'm older
All this time I was finding myself and I
Didn't know I was lost

Istun bussissa matkalla Helsinkiin ja hymyilen Aviciin soidessa iPodissani. Uskomatonta, kuinka kappale jonka on kuullut sata kertaa sadassa eri tilanteessa jumittuu muistissa kiinni yhteen ainoaan.

(Minä ja Pikkuveli menemme taksilla Sanlitunr'sta Pekingin keskustaan, paikkaan jota ei löydä ellei tiedä missä se on: kämäisen snägärin vessakäytävän päässä on vipu seinän nurkassa, sitä painamalla avaa salaoven jonka takaa löytyy jättimäinen klubi. Tilaamme tarjoilijalta sujuvalla kiinalla kymmenen kuain shotin toisensa jälkeen, minä sytytän tupakan ja nauran Pikkuveljen luokkakaverin flirttiyrityksille, Pikkuveli ottaa selfien kanssani ja selittää innoissaan jotain kvanttifysiikasta.)

Eilisissä kuorotreeneissä Lento ryntäsi heti halaamaan minua, kertomaan päivästään ja esittelemään ostoksiaan. Minäkin vilautan uutta hamekangastani, ja hehkutamme yhdessä levottoman kukka-lehti-lintu-perhoskuvion ihanuutta. Kiuru nauraa kanssani kahvitauolla keksivalikoimasta, Lintu kiroaa kanssani sitä kuinka jonkun sanoessa B ei nykyään voi ikinä kysymättä tietää tarkoitetaanko sillä H:ta vai alennettua H:ta. En vieläkään ymmärrä, mitä olen tehnyt ansaitakseni nämä ihmiset.

Tänään menen viettämään iltaa Lokin kanssa, pitkästä aikaa olemme jossain muualla kuin minun ja Marjan asunnossa. alunperin meidän piti mennä Vantaalle Lokin ja hänen miehensä luo, mutta miehellä onkin aikainen työaamu huomenna niin päätimme repäistä - jos minulla kerran on vapaassa käytössä perheemme asunto Helsingin keskustassa, miksemme saman tien mene sinne juhlistamaan iltaa pitkän kaavan kautta.

Alan ihan oikeasti uskoa, että minusta tulee vielä onnellinen.

sexy bitch

"Löysitkö sä yöks katon pääsi päälle?"

Olen ollut hereillä vasta vartin verran kun Helin viesti putkahtaa puhelimeeni, hetken aikaa täytyy keskittyä hengittämiseen jotta huone lakkaa pyörimästä ympärilläni ja voin olla varma että sisuskaluni pysyvät siellä missä niiden kuuluukin olla. Onneksi olin aamulla vihdoin nukkumaan mennessäni älynnyt juoda litran vettä ja ottaa särkylääkkeen, muuten olisin varmaan kuollut tähän pahoinvointiin. Ilta-yö-aamu oli kuitenkin sen arvoinen: Helin, Pikkuisen ja Ässän kanssa olohuoneessa viinin ja sipsien kanssa, baarissa tanssimassa miltei pilkkuun asti, vadelmilta tuoksuva tumma kiharapilvi ja huulipunatahroilla sotkettu iho, kuulokkeet korvissa aamulla vieraasta asunnosta kotiin käveleminen ja omaan sänkyyn kaatuminen ennen kuin jaksan edes pestä meikkejä pois. En muista, milloin minulla olisi viimeksi ollut yhtä hauska ilta.

(Miten nyt on jo sunnuntai? Äsken oli vasta perjantai-iltapäivä ja laskin minuutteja kunnes pääsen töistä pois. En ymmärrä, miten ihmiset pärjäävät pelkillä viikonloppuvapailla; olen nyt kaksi viikkoa käynyt reippaasti joka päivä kahdeksasta kolmeen töissä ja tuntuu kuin hukkuisin, olen koko ajan väsynyt että olen itkun partaalla. Miten voi olla samaan aikaan niin onnellinen ja niin... tällainen? Lasken päiviä (seuraavaan työvuoroon: 1, seuraaviin treeneihin: 1, uuteen tatuointiaikaan: 5, joulukonserttiin: 6, työssäoppimisjakson näyttöihin ja arviointikeskusteluun: 9, joululomaan: 13, jouluun: 17, ensi vuoteen: 25, koulujen jatkumiseen: 37) mutta niitä on aina joko liikaa tai liian vähän. Saisinko edes yhden vapaapäivän enemmän viikossa? Miten jokin niin yksinkertainen voi olla niin vaikeaa?)

aina kun sä

Naurettavan pitkän viikon jälkeen erittäin tarvittu perjantai-ilta meni Pikkuisen kanssa keskustassa baarista toiseen hyppiessä. Juon paljon ja poltan vielä enemmän, tupakkapaikalla käärin kaksi vilttiä pitsisen toppini päälle ja tutustun uusiin ihmisiin, tanssilattialla näytän varmasti naurettavalta mutta on niin hauskaa etten jaksa välittää.

Lähden baarista ihan inhimilliseen aikaan mutta kotiin pääsen vasta kellon lähestyessä aamua. Kävellessäni mustissa koroissani vieraasta kaupunginosasta (puhelimen GPS:n avustuksella) kotia kohti laulan ääneen ja vaihdan kikattaen puhelimessa pikkuveljen kanssa kuulumisia. Tulemme tulokseen, että meillä on oikeastaan asiat aika hyvin.

"Don't do anything I wouldn't, sis. Which is to say, do whatever, there are no limitations."

totoro, totoro

Hassua miten jotkut asiat syöpyvät ikuisuudeksi muistiin: Pokémonin ensimmäisen tuotantokauden tunnari, toisen asteen yhtälö, lukioaikaisen tyttöystävän syntymäpäivä. (Mietin aamulla ikuisuuden, että miksi maaliskuun yhdestoista kuulostaa niin kamalan tutulta päivältä, piti tarkistaa Googlesta että eihän tänään ole mikään kansallinen juhlapäivä.) Pystyn varmasti vielä eläkeläisenä sekunnin varoitusajalla alkaa laulaa ala-asteaikaisia hyppynaruriimejä.

Perjantaina on kesäkukkien tunnistustentti, en millään haluaisi lukea. Lintsasin tänään kuoroharkatkin, en sietänyt ajatusta että pitäisi katsoa lauantai-iltana minua kuin lihakimpaletta kohdellutta Kuoropoikaa silmiin.

(Ihan oikeasti, miten Kuoropoika käyttäytyi baarissa sillä tavalla? Ainahan hän on tehnyt selväksi että olen hänen mielestään hyvännäköinen, mutta ei hän ole ikinä, ikinä ennen kohdellut minua noin. Veti vyötäröstä aivan kiinni itseensä, käpälöi ja läpsi takapuoltani, yritti jatkuvasti suudella... Onneksi sain lopulta Sinin ja muut tulemaan kirjaimellisesti meidän väliin kun toinen yritti liian lähelle.)

never killed nobody

"TULET, tai ITKET JA TULET"

"NO VITTU"

Olen jo pyjama päällä lukemassa kun Sini laittaa viestiä, että nyt pitää lähteä keskustaan. Lyhyen viestisodan jälkeen kiroan ja hyppään vaatekaapille, puolen tunnin päästä olen jo matkalla bussipysäkille nahkahame päällä ja puna huulilla.

Ei minun pitänyt kuin käydä nopeasti kääntymässä, mutta jotenkin porukka vain kasvaa kun tunti venyy toiseksi ja kolmanneksi ja seitsemänneksi. Basso jytisee koko vartaloni läpi kun liikun baaritiskin ja tanssilattian väliä, minut esitellään aina taas uusille ihmisille ja hymyilen ja kohotan kulmaani ja tanssin ja tanssin ja tanssin.

(Maailman seksikkäin pieni androgyynityttö painautuneena minua vasten, kuuma kuiskaus korvaani ja käsi reidellä ja oi, tätä minulla on ollut ikävä.)

Aamulla kotona laitan nauraen Sinille viestiä, kerrankin olen tajunnut yöllä juoda tarpeeksi että herään ilman pienintäkään krapulaa. Kaivan koulukirjan esille ja laitan American Horror Storyn pyörimään televisiosta heti, kun olen poistanut puhelimestani turhat numerot.

we'll be counting stars

Herää, nouse, käy suihkussa. Lähde kouluun, älä myöhästy, tee muistiinpanoja, naura muiden vitseille. Mene kotiin, mene terapiaan, mene töihin, mene kuorotreeneihin. Lenkitä koira, siivoa, lue tenttiin, mene nukkumaan.

Päivät menevät ohi jotenkin sumussa, teen kaiken mutta en keskity oikein mihinkään, mikään ei kiinnosta. Haluan karata, lähteä kesken päivän kahvilaan Helin kanssa (mutten voi, minun on pakko olla koulussa ja Heli on sairaalassa), lähteä luistelemaan Marjan kanssa keskellä yötä (mutten voi, tarvitsen unta ja Marja vihaa luistelua), lähteä tanssilattialle huuhtomaan ajaksia pois (mutten voi, ei minulla ole seuraa eikä pokka nykyään enää riitä yksin menemiseen), lopettaa koulun ja jäädä sairaslomalle koska en jaksa tätä tai yhtään mitään (mutten voi, olen sitoutunut ja mä pystyn tähän vittu mä pystyn tähän mä pystyn).

Välillä minua hävettää niin saatanasti oma fyysisen läheisyyden tarpeeni. Riippumatta kenestä on kyse, olen minä aina, aina se joka tekee aloitteen; minä kosketan kättä, minä tuuppaan hartiaa, minä halaan tai suutelen tai otan spontaanisti kiinni ja alan tanssia valssia. Ahdistaa oma tarpeeni koskea, tuntuu kuin sitä ei ole kenelläkään muulla ja minä yksin olen kuin mikäkin kolmevuotias.

(Tai jos totta puhutaan niin kyllä minua hävettää ihan muutenkin, en ymmärrä miksi olen romahtaa aina kun minä aloitan keskustelun eikä se toinen, miksi tuntuu kuin kuolisin jos pojat lähtevät jonnekin eivätkä pyydä minua mukaan, miksi alan itkeä jos minua ei muistuteta siitä että minusta pidetään tai olen kaunis tai että minulla on väliä.)

Kävin aamulla vaa'alla vaikka tiedän etten saisi. Olen massiivinen.

(välisoitto)

"how on earth do you do that?"
"what?"
"how do you always get down before me, even if i have a massive headstart?"
"magic. and, well, proper technique. but mostly magic."

tätä varten talvet on tehty, tätä varten jaksan tuhannet vaatekerrokset ja iänikuisen liukastelun ja jatkuvasti vuotavan nenän. jalat yhteen polvet koukkuun paino ulkojalan sisäreunalle tuuli kasvoja vasten kuinkakohan nopeasti oikeasti menen, kiidän laskettelukeskuksen jyrkintä rinnettä alas enkä keskity mihinkään muuhun kuin adrenaliiniin ja tasapainoon. en ole samanlailla luonnonlahjakkuus kuin vanhempani, puhumattakaan maajoukkuetasoa olevasta enostani, mutta silti - tämä on yksi niistä harvoista asioista, joissa tiedän olevani todella, todella hyvä.

(puhumattakaan siitä minkälaiset kiksit olen aina saanut vauhdista. ihan sama onko se sukset vai vuoristorata vai moottoripyörä, miten tämä saadaan menemään nopeammin?)

olen täynnä levotonta, värisevää energiaa, niin kuin aina mäkipäivän jälkeen. haluan tanssimaan, haluan kädet lanteilleni ja kuuman hengityksen kasvojani vasten ja basson sykkeen rintakehääni, mutta heli on niin kovin kaukana ja minä olen jumissa tässä helvetin talossa.

nanana nanananana

"ei luoja, missä meidän kaikki särkylääkkeet on, ei tässä voi olla kaikki? en enää ikinä haluu liikkua."

marja nauraa tuskailulleni ja kiittää olematonta luojaa siitä, ettei hän itse harrasta tanssimista. vatsa-, kylki- ja selkälihakseni huutavat, ääneni on käheä ja olen aika varma että jalkateräni tippuvat kohta irti, mutta ei se mitään - vilkkuvat valot, koko vartalon läpi jyskyttävä basso, se aivan uskomaton määrä adrenaliinia joka virtaa suonissa... kaikki seuraavan päivän epämukavuuden arvoista. en muista milloin olisi viimeeksi ollut yhtä hauska ilta, vaikka olikin pakko juosta bussiin vartin ennen pilkkua ja missata viimeiset hitaat.

(käsi lantiollani ja toinen kaulallani ja hymy huuliani vasten, voi kuinka olisinkin halunnut jäädä. hermostuttaa niin kamalasti huominen, en tiedä mitä toinen ajattelee tuntee haluaa; yritän keskittyä läksyihin mutta sormeni nykivät jatkuvasti kohti sinistä kuulakärkikynää, ne haluavat vaihtaa siistin kalligrafian viidenkymmenen sanan minuuttitahdissa sutattuun kaunokirjoitukseen.)

tänään pitäessäni opiskelutaukoa järjestelin uudestaan neulepuikko- ja virkkuukoukkulaatikkoni, minkä jälkeen kävin läpi kaikki cd-levyni ja erottelin ne kolmeen pinoon: pelastusarmeijan kirpputorille lähtevät, kaapin pohjalle menevät ja hyllyllä säilyvät. hymyilen omistuskirjoitetuille eppu normaalin levyille, satoja ja satoja kertoja läpi kuunnellulle aerosmithin pumpille, ensimmäiseen tatuointiini niin tiiviisti kietoutuneelle miles davisin kind of bluelle ja pikkuveljeltäni kymmenen vuotta sitten lainatulle nightwishin oceanbornille, hypistelen äänikirjoja ja suoristan rivejä. tämä on niitä päiviä, kun melkein jaksan uskoa tulevaisuuteen.

beauty and the

olen niin väsynyt etten millään jaksa, haluan jo että on huomisilta. ei herätyskelloa aamulla kukonlaulun aikaan, ja maailman rakkain pieni kiharatukka tulee nauramaan kanssani illaksi. minttukaakaota, sokerista siideriä ja asfaltilla kopisevia korkokenkiä - on ollut niin ikävä että vatsassani kuplii pelkästä ajatuksesta.

tänään lähdin aikaisin koulusta, polvessa pistävä kipu ja päässä sumenee, kotiin päästyäni syön enemmän särkylääkkeitä kuin saisin ja varastan kolme tuntia unta olohuoneen sohvalla. huomenna on taas pakko jaksaa, html:ää ja videonmuokkausta ja leikkokukkien tunnistustentti latinaa latinaa latinaa, pakko jaksaa.

(bussissa vieressäni istui nainen, jonka kaulasta leijaili marc jacobsin daisy-tuoksu. hämmennyin niin pahasti että oli pakko vaihtaa paikkaa toisen penkkirivin vapautuessa, mutta en ehtinyt ennen kuin pääni oli täynnä muistoja jotka mielummin jo unohtaisin.)

how to save a life

huutoriita puhelimessa, kirosanat vyöryvät huuliltani kovempaa ja kovempaa kunnes lyön luurin korvaan ja marssin helin huoneesta keittiöön muiden luokse. lähden kämpän toisen asukkaan kanssa ulos rauhoittumaan, vaihtelevin tuloksin: palatessamme en enää kihise raivosta, mutta tyynenviileästi teen täsmäiskun jääkaapin juomaosastolle. maailma ympärilläni alkaa pyöriä nopeammin ja nopeammin ja nopeammin, ja yhtäkkiä olenkin kahdeksan kilometrin päässä, baarin tiskillä tilaamassa drinkkiä jonka olen jo juonut siihen mennessä kun pääsen takaisin tanssilattialle. taistelen pahoinvointia vastaan, onneksi olen jo hetken päästä kävelemässä paljain jaloin bussipysäkkiä kohti.

aamulla näen puhelimessani illalla lähetetyn tekstiviestin lokille "taisin juuri pilata elämäni" enkä tiedä mitä olen tehnyt, kolme tuntia elämästäni on vain hävinnyt, silmäni tuntuvat itkeneiltä ja saatan kuolla ahdistuksesta koska en muista. en suostu päästämään enää yhtäkään kyyneltä ulos vaikka päässäni vilisee kauhuskenaario toisensa jälkeen, käperryn sohvan nurkkaan katsomaan greyn anatomiaa ja odottamaan puhelimen merkkiääntä.

sininen yö

"siis ei saatanan helvetin vittu oikeesti tapan kaikki, noi kissat ja ton tiskikasan ja tän vitun lankakerän ja lopuks itteni kaupan päälle voi paskanvitut oikeesti."

päivä ei ole alkanut varsinaisesti rauhallisissa merkeissä, levottomien unien jälkeen turhaudun kaikkiin ja kaikkeen eikä mikään tunnu sujuvan. kiroilen enemmän itselleni kuin vieressäni dataavalle marjalle, puran tunteeni ympäröivään ilmaan enkä oikeisiin ihmisiin. vihaan lyllyvää löllyvää oksettavaa vartaloani, vihaan itsekurin puutetta, vihaan sitä kuinka i'm going to cock this up because let's face it, i'm me and i cock everything up olen jotenkin onnistunut kadottamaan sen itsevarman marien joka sai kaiken mitä halusi - saattoi menettää sen sekuntia myöhemmin mutta aina, aina onnistui.

onneksi huomenna pääsee saamaan vartalon täyteen leimoja, juomaan värikkäitä drinkkejä ja tanssimaan pilkkuun asti. en minä tule unohtamaan, en tietenkään, mutta hei: aina voi yrittää.

again

koska elämässäni on viime aikoina ollut ihan liikaa surua, tässä on lista satunnaisista asioista, jotka saavat minut nauramaan:

• laaman muotoiseksi muuttuva kaktus keisarin uusissa kuvioissa
• tämä, ihan joka kerta
• kun muistan sen aivan naurettavan, ihanan sammakkokuvioisen pyjaman jonka vedin helin luona päälleni
• marja, kun hän spontaanisti huutaa DEMONILAAMA kesken mitä tahansa ja minä vastaan silmiä räpäyttämättä
• koira joka leikkii ihan liian suurella kepillä
• tanssilattia kello nolla kaksi kolmekymmentä, värikkäät drinkit ja huono suomihop ja omistani kiinni pitävät kädet
• "ladies and gentlemen, we are now ready to start our descent to london stansted airport"
• vuoristoradat, ihan kaikki särkänniemen vauhtimadosta universal studiosin hulkiin
• kun joku tekee minulle mitään mihin liittyy dinosaurukset (marja teki minulle viime vuonna dinosauruksen muotoisen syntymäpäiväkakun, kyyneleet kihosivat silmiini kun nauru kupli niin voimakkaasti sisältäni)
• "malfoy was screaming and holding harry so tightly it hurt" -harry potter and the deathly hallows, hihihii
• humalaiset tekstiviestit keskellä yötä

nauru on aivan uskomaton asia, siis miettikää oikeasti, nauramme koska kehomme eivät fyysisesti kykene pidättelemään sitä ilon määrää -

levikset repee

paljon leimoja, matkalla tanssilattialle juotuja drinkkejä ja kulmien takana piileskelyä - saisi olla edes hetken kahdestaan helin kanssa. "vajoot tänne mun hobittitasolle."

ilta oli paras pitkään aikaan, vaikka toisen tyttöystävä saikin järjettömiä kohtauksia aikaiseksi tyhjästä ja minun piti useammin kuin kerran hymyillä vähän vajaan majavan näköisenä jotta saisin naurun taas helisemään. ihmiset olivat mukavia vaikka suurimman osan olin tavannut vain muutaman kerran, ja jokin sisälläni hypähti kun illan päätteeksi helin kämppis pyysi minua heille yöksi; helvetti, ehkä mua ei ihan oikeesti vihata. kiroiluntäytteinen bussimatka ja viimeinen parveketupakka ennen kuin ryömimme sänkyyn, supatamme otsat vastakkain elämän epäreiluudesta mutta hymyilen silti nukahtaessa.

puolenpäivän jälkeen raahaudun bussipysäkille, kanssani bussia odottavat teekkaripojat nauravat dagen efter -olemukselleni. nauran heidän kanssaan ja annan samalla mitalla takaisin, enkä edelleenkään oikein ole uskoa että uskalsin noin vain puhua vieraiden ihmisten kanssa - miesten, kaiken lisäksi. ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen pakokauhu ei noussut haistaessani partaveden, ja hymyilin edelleen törmätessäni koiralenkillä serkkujensa kanssa olevaan marjaan omassa kaupunginosassa.

"pakko jaksaa, jos ei muuten ni seuraaviin bileisiin asti."