omakseni

"mä tykkään noista sun kengistä tässä ympäristössä, ihana kontrasti!"

nauran toisen tytön kanssa vihreille korkkareilleni traktoritallissa kierroksella koulun tilojen läpi. meitä on vain kolmetoista ja suurin osa vaikuttaa ihan mukavilta, ryhmänopettaja on maailman sympaattisin ja jokin sormenpäissäni kihisee käydessämme läpi opetussuunnitelmaa; voisinkohan minä sittenkin onnistua? kotiin päästessäni olen reipas ja kirjoitan uuden lukujärjestyksen kalenteriin ennen kuin rojahdan sohvalle tabletin ja soijakaakaolasillisen kanssa ja toivon hiljaa, kiltti kiltti kiltti aivot älkää pilatko tätä, antakaa mun jaksaa. vielä pitäisi jaksaa siivota huone ja syödä päivällistä ennen kuin jatkan unten maille - huomenna herään jo kuuden jälkeen kiskomaan työhaalarit päälle ja lähtemään peltojen keskelle.

mä pystyn tähän, mä pystyn tähän, mä pystyn tähän.

soin ja soin

"hei oikeesti. en kestä. :D aaaaaaaajfkgigkwogkrihks HUNAJAA"

kikatan pommittaessani viirua viesteillä helin sohvalla parvekkeella lattialla kaikkialla, olen tainnut menettää viimeisetkin katu-uskottavuuden rippeetkin jo kauan sitten. ihmiset ympärillä alkavat jo tulla tutuiksi ja tuntuvat oikeasti pitävän seurastani, nauramme niin katketaksemme että läikytän viiniä kädelle ja joudun nuolaisemaan ihon puhtaaksi. tietenkin on hetkiä jolloin en saa henkeä, kun pelkään muiden tuomitsevia katseita syödessäni, mutta yritän unohtaa sen kaiken - edes yhden illan ajaksi.

huomenna alkaa koulu. huomenna. koulu. minä, koulussa! melkein vuosi sairaslomaa takana ja sitä ennen kolme vuotta yliopistossa vihaten kaikkea. olen ihan kauhuissani: haluan tälle alalle, olin yksi vain kymmenestä joka sinne pääsi ja uskon oikeasti tulevani olemaan hyvä, mutta silti. mitä jos en pystykään tähän? mitä jos masennus ahdistus paniikki iskee kesken kaiken ja joudun taas lopettamaan? mitä jos entä jos sittenkin mitä jos?

olen jo ottanut unilääkkeet; vielä pitäisi pestä meikit pois, mutta tunnen kuinka aivot yrittävät jo sammua yöksi.

a holy fool

herään hiljaa ja rauhallisesti, ja muutaman autuaan sekunnin ajan olen täysin tyyni, onnellinen, siellä minne kuulunkin. sitten unimaailmastani viipyvä tuoksu katoaa ja kädelläni kohtaankin vain seinän: olen marjan kanssa jakamassani asunnossa, minun makuuhuoneessani, yhdeksänkymmentä senttimetriä leveässä sängyssäni; on perjantai, kello on kymmenen aamulla, ja minun hiukseni ovat edelleen lyhyet. suru iskee kuin nyrkki suoraan rintalastaani vasten, mutta tungen sen samaan pieneen rasiaan kaiken muunkin kanssa ja nousen ylös. uusi päivä.

ennen nukahtamista puhuin viirun kanssa asioista joita pelottaa sanoa ääneen. hän lohdutti ja sanoi suuria totuuksia, lupasi asioita joita pelottaa uskoa siussa ei oo mitän vikaa mutta ehkä teen silti parhaani. vaikka ennen niin vahva uskoni jumalaan tuntuu palaneen poroksi, jaksan silti uskoa for i know the plans i have for you siihen, että kaikella on tarkoituksensa, että kaikki johtaa parempaan.

(vaikka nykyään istunkin keskittymässä itseeni ja mieleni tyhentämiseen sen sijaan että polvistuisin ja pyytäisin parannusta, menen silti aina välillä tyhjän kirkon takapenkille istumaan. turvapaikka läpi elämän, hiljainen ja hennosti suitsukkeelta tuoksuva; täällä osaan hengittää. vihdoin noustessani sytytän marian patsaalle kynttilän, mutta enää en kumarra krusifiksille sen edessä enkä kasta sormiani vihkiveteen, en tee ristinmerkkiä enkä sano amen. olen oma herrani, oma pelastajani.)

come, stop

hoen itselleni uudelleen ja uudelleen olevani aikuinen ihminen hengitä hengitä älä kiroile ääneen älä itke vaan hengitä ja pystyväni myös käyttäytymään kuin sellainen. muistutan tällä hetkellä aivan liikaa itseäni sinä kesänä kun täytin seitsemäntoista: katkeraa kiroilua, puhelimen maanista tuijottamista ja tietokoneen edessä itkun pidättelemistä. onneksi olen vuosien varrella sattuneiden tilanteiden (pettymysten) ansiosta oppinut näyttelemään tyyntä, valehtelemaan sujuvasti kaiken olevan hyvin, pakottamaan vartaloni rennoksi ja nauramaan niin kuin kaikki olisi hyvin vaikka oikeasti haluaisin vain raadella -

tänä iltana makaan sängyllä kirjan kanssa, koira puoliksi sylissä ja säpsähtäen aina kun vieressä istuva marja kiljuu playstationissa hurisevalle battlefieldille. välillä minä sanon jotain päätöntä ja hän pörröttää hiuksiani, saa minut hymyilemään aidosti taas kerran. en tiedä mitä olen tehnyt ansaitakseni niin hyvän ystävän.

"crash and burn, mutta lähtisin ainakin rytinällä."

very slightly

piirrän käteni ja käsivarteni täyteen tähtikuvioita vaaka neitsyt vesimies lohikäärme ja toivon että ne valaisisivat yötäni, pyydän, pelastakaa minut omilta aivoiltani, pyydän

all i wanna get

maanantaina silja käyttää ruokarahansa kukkakimppuun. stockmannin myyjä hymyilee kauniisti ja kysyy haluaako silja kimpun lahjakääreeseen, silja kohteliaasti kieltäytyy ja lähtee suoraan kotiin. hän asettelee keltaiset valkoiset oranssit vihreät kukat lasimaljakkoon olohuoneen pöydälle ja hymyilee.

tiistaina silja käyttää rahansa valintatalossa alennuksessa oleviin novitan viivi-keriin, kaksi sinistä ja yksi ruskea. auringon laskiessa hän neuloo korpinkynsi-kaulahuivin viileitä syysiltoja varten, eikä mene nukkumaan kuin kello on jo huominen.

keskiviikkoaamuna silja on pyörtyä noustessaan sängystä. hän kaatuu takaisin makaamaan ja nauraa hengästyneesti taistellessaan pimeyttä vastaan; oi miten ikävä hänellä onkaan ollut tätä. puettuaan hitaasti päälle silja laittaa korot jalkaan ja kävelee kulmakauppaan ostamaan kaksi magnumin jäätelöpuikkoa, kotona hän laittaa resident evilin pyörimään ja istuu sohvalle syömään molemmat jäätelöt, hitaasti ja nautinnollisesti.

torstaina siljan vatsa on ihanan litteä, mutta vastattuaan puhelimen pirinään hän ei ehdi keksiä tekosyytä tarpeeksi nopeasti ja lupautuu lähtemään annan kanssa kahville. kasvispasteija soijalatte suklaakonvehti, pakko käyttäytyä normaalisti pakko pakko pakko.

perjantaina silja käyttää rahansa kuohuviinipulloon. hän makaa keittiön lattialla kuunnellen frédéric chopinä ja leijuu jo yhden lasillisen jälkeen.

lauantaina silja herää oksentamaan vettä ja vatsahappoja ja käyttää rahansa fanta zeroon (jaffa light on parempaa, mutta siinä on aivan liikaa numeroita etiketissä). hän avaa tärisevin käsin jääkaapin oven ja ottaa soijamaidon esiin, juo kupillisen kupillisen jälkeen earl greytä ja yrittää hengittää.

sunmuntaina siljaa heikottaa edelleen, mutta hän on luvannut lähteä karoliinan kanssa ottamaan aurinkoa kaukajärven rannalle. hän juo lasillisen vettä ennen kuin hyppää polkupyörän selkään, hänen reitensä ovat tulessa mutta ilmassa tuoksuu pioni ja järvivesi ja hän hymyilee. kolmen minuutin jälkeen häntä alkaa tosissaan huimata, helvetti, nyt huimaa liikaa, hän yrittää jarruttaa mutta silmissä mustuu ja hän tuntee maailman kääntyvän ja -


kirjoitan taas tytöstä nimeltä silja, tiedän hänestä jo paljon. hän ei ole alter ego, ei oikeasti; hän on kuin synkkä peilikuva, pahin pelkoni, henkilö joka saattaisin olla jos olisin tehnyt ja tulisin tekemään kaikki väärät valinnat.

(on aina yhtä ihmeellistä, kun kirjoittaessa tuntuu kuin itse oppisi tuntemaan ihmistä sen sijaan että loisi hänet omasta päästä.)

your own advice

"miltä nyt tuntuu?"
"totta puhuen oon ihan hullun helpottunut. tai siis, olihan se aika nolo tilanne, mutta mä en oo sellainen ihminen joka salailee tunteitaan. salailu on raskasta."

suuni vääntyy hymyyn kävellessäni ensimmäistä kertaa viiteen viikkoon päiväsairaalan pihalle, paikka on omituisen tyhjä. korkoni kopisevat kiiltävällä lattialla kävellessäni omahoitajan huoneeseen, lösähdän nojatuoliin jalat ristissä ja suljen silmäni. vihdoin avaan suuni, kerron heinäkuusta, kerron uusista lääkkeistä ja krapulaisesta katumuksesta ja jäätelöstä ja isoisästä ja spontaaneista tunteiden tunnustamisesta ja vessan yllä kumartamisesta ja kahdeksasta kuukaudesta ja kimaltavista kouluvihkoista ja kolmesta kilosta. hoitajan ääni on tuttu ja turvallinen vaikka näin häntä vain kolmekymmentä päivää, hän osaa kysyä oikeat kysymykset ja tietää milloin olla sanomatta mitään.

(öisin ulkona tuoksuu jo syksy.)

magpie to the morning

taas yksi uneton yö takana. aamuöinen koiralenkki saa makaaberin käänteen kun olen kompastua puoliksi syötyyn rusakon päähän, mutta jostain syystä purskahdan vain nauruun ja käännän katseeni taivaaseen: otava tuo mieleen yöjunat ja lapin kylmyyden, mutta orion on lämmin ja turvallinen kävellessäni pyjamahousut jalassa kotiin.

tänään olen kuunnellut queeniä ja siivonnut, lukenut arthur conan doylea ja kerrankin nauttinut tyhjästä asunnosta. yleensä yksin ollessani ahdistun neliömäärästä, mutta on tässä hyvätkin puolensa.

(rakastan huoneeni tuoksua. pyykinhuuhteluaine ja marc jacobsin hajuvesi ja sininen pall mall ja satoja kirjoja ja imelä mansikkamehutiiviste ja jotain mikä on ehkä ominaista minulle. yksiössä asuessa koko paikka tuoksui samalta joten mitään ei erottanut, mutta täällä minun makuuhuoneeni tuoksuu selvästi minun makuuhuoneeltani, ei olohuoneelta eikä keittiöltä eikä marjan huoneelta vaan minulta.)

lacrimosa

marja ei ikinä kommentoi mitään niinä harvoina hetkinä kun henkinen patoni murtuu ja purskahdan itkuun hänen edessään. hän vain kuuntelee minun hysteeristä sopertamistani (kuusitoista tuntia ja kahdeksan kuukautta tai seitsemän vuotta ei merkinnyt edes sen vertaa tai mä pelkään niin paljon jääväni yksin) ja kysyy satunnaisen kysymyksen selventääkseen tapahtumia. hän ei ikinä yritä lohduttaa minua, hän ei ikinä sano että kaikki tulee olemaan hyvin, hän ei ikinä ota kädestäni kiinni tai sano olevani jonkin arvoinen, ja se on ihan okei - kaikki eivät ole yhtä helposti avautuvia kuin minä, eivätkä kaikki ole yhtä huolettomia ystävien keskeisen fyysisen läheisyyden kanssa kuin minä.

mutta välillä minä vain tarvitsisin jonkun joka pitäisi minusta kiinni ja vakuuttelisi minun saavan onnellisen lopun, jonkun joka sanoisi että saan syödä jäätelöä keskellä päivää ja että on okei tarvita pehmolelu yksinäisinä öinä eikä maailma lopu siihen jos painoni nousee kolmella kilolla.

(pakkasin tänään penaalin koulun alkua varten. olen kauhuissani.)

j'aurais

jouduin kieltäytymään unelmatyöstä koska en alkavan koulun kanssa ehdi työskennellä edes osa-aikaisesti. istun perjantai-iltaa sohvalla alusvaatteet päällä neuloen ja katsoen greyn anatomiaa. saatan hyvinkin pillahtaa taas itkuun kohta, joten tässä, ottakaa lisää satunnaisia faktoja minusta:

• on olemassa hyviä (kolme, seitsemän, yksitoista) ja huonoja (neljä, kymmenen) numeroita
• kymmenen vuotta kuvittelin olevani puuskupuh, mutta saatoin sittenkin olla väärässä
• en siedä emmental-juustoa enkä kesäkurpitsaa
• pyörittelen silmiäni ihmisille, jotka kuvittelevat että rakkaus jotenkin maagisesti haihduttaa psyykkiset ongelmat
• metronomin ääni rauhoittaa minua kun mikään muu ei
• osaan ranskaksi vain turistilauseita désolé, je ne parle pas français ja lauseita joita voihkitaan plus fort, s'il te plaît, plus fort toisen kaulaa vasten
• fanfiktio on ainoa syy miksi selvisin lukiosta hengissä
• kovin moni asia ei ahdista minua yhtä paljon kuin tekstiviesti johon en saa vastausta
• vaikka olisin poistanut selaushistorian ja lomaketiedot niin hermostun jos joku käyttää konettani ilman että olen vieressä vahtimassa
• oikeasti haluaisin vain, että joku halaisi minua