the mountain king

"Mitä sä mietit?"
"Miteni?"
"Sullon ihan kuolemanvakava ilme kasvoillas."
"Ai. Mietin, kuinka kauan mun kestäis oppia puhumaan hollantia."

Välillä jumitun aivan täysin kun katson ulos ikkunasta. En tiedä miksi haluan niin polttavalla voimalla pois Suomesta, eikö minua ihan oikeasti ole luotu pysymään montaa vuotta samassa paikassa vai yritänkö vain paeta omia aivojani? Haluan muuttaa Alankomaihin ja ajaa moottoripyörällä Afsluitdijkiä pitkin, haluan Montrealiin kuulostelemaan eroa Quebecin ja Pariisin ranskan välillä, Tukholmaan kävelemään seitsemältä aamulla Slussenissa, Reykjavikiin valokuvaamaan värikkäitä taloja, Edinburghiin kiipeämään Arthur's Seatin joka viikonloppu. Heinäkuisin voisin palata Helsinkiin, mennä isoäidin kanssa Stockmannin yläkertaan syömään ja syntymäpäivänäni Suomenlinnaan leikkimään hobittia ennen kuin palaisin muualle, minne tahansa paitsi tänne.

Mutta ei, minun elämäni on Tampereella, täällä minulla on asunto ja koulu ja terapia ja kuoro ja Lokki ja Marja ja Heli ja pojat ja kaikki, vaikka minä vihaan tätä kaupunkia yli kaiken (Kristiinankaupunki Joensuu Sysmä Turku Kirkkonummi mikä vaan paitsi Tampere) niin tänne minun on jäätävä.

olen sinun

herään tokkuraisena lentokoneessa juuri ennen kuin korkeusmittarin numerot alkavat laskea, täytän nopeasti maihinnousulomakkeen ja kelaan äänikirjaani yli viisi tuntia takaperin. odotan ties kuinka monessa jonossa ja yritän totuttaa korvani kuulemaan kiinaa suomen sijaan, hävettää miten paljon olen unohtanut - kymmenen kuukautta sitten osasin keskustella sujuvasti, nyt en varmaan selviäisi kauppareissua vaikeammasta dialogista. jäljittelen ohjekylttien merkkejä sormella käsivarttani vasten, yritän totutella kirjoittamaan kuvia kirjainten sijaan, muistelen miten kysytään kuulumisia ja puhutaan suunnitelmista ja pyydetään neuvoa.

äiti ja isi ovat terminaalilla vastassa autonkuljettajan kanssa, kotona odottaa juuri herännyt pikkuveli ylikasvaneessa tukassa ja pikkuruinen kissa sylissä. "oota, kyllä mä päästän ihan kohta irti", sanon halatessani toista tiukasti ennen kuin olen edes saanut ulkovaatteet pois päältä, hän vain nauraa ja rutistaa yhtä lujaa. huudan tervehdykset taloudenhoitajalle ennen kuin alan juosta taloa läpi, yksi kaksi kolme kerrosta ja kaikkialla tuoksuu isiäitiveliturva. kolme viikkoa on pitkä aika olla pois kissojen koiran marjan helin kaiken luota, mutta on tämäkin silti koti.

(vanhemmat palasivat pari päivää sitten japanista työreissulta, minua odotti tuliaisena michael korsin logolla varustettu kauppakassi, saatoin vähän kiljaista.)

(我有一个女朋友很漂亮, tuntuu hassulta sanoa dialogitehtävistä tuttu lause ja voida tarkoittaa sitä.)

(hymyilyttää.)

sanctus

eilen vietin illan istuen rannalla palmun alla, luin kirjaa ja kuuntelin välimerta. puolen tunnin jälkeen pieni tyttö tuli kysymään minua leikkimään hänen ja pienen mustan koiransa kanssa, suurin osa hänen 100km/h espanjastaan meni ohi mutta sen verran sain selvää että hänen nimensä on maría ja koira on alba. sain jopa soperrettua oman nimeni ja ikäni niin että hän ymmärsi, ja hänen kysyttyä poikaystävästäni nauroin ja sanoin ettei minulla ole sellaista mutta kaksi kissaa kyllä löytyy.

kiipesin rappuset isovanhempien luo vasta myöhään illalla. tuijotin puhelimen näyttöä pitkään ja mietin että laitanko viestiä suomeen, mutta ei, en uskalla - kuka nyt minulta haluaisi viestin muuten vain, minä vain häiritsisin, ei, ei pysty. yöllä näin levottomia unia.

tengo, tengo

mi pequeña abuelita ja blanco por favor ja kaikki muu arkiespanja jonka luulin unohtaneeni jo vuosia sitten tulvii huuliltani, ympärilläni on flamingoja (flamingoja! ihan oikeita, vaaleanpunaisia flamingoja!) ja puiden kokoisia kaktuksia, naapurina on hiekkaranta ja loputtomalta näyttävä meri. omituista ajatella että tänä aamuna heräsin tampereella.

tietenkin isovanhemmat hössöttävät, käyttäytyvät kuin en olisi ikinä ennen nähnyt maailmaa suomen ulkopuolella, mutta iloitsen silti. syömme parvekkeella illallista päällämme shortsit ja t-paidat, juomme viinipullon toisensa jälkeen ja puhumme kaikesta maan ja taivaan välillä - minulla on niin pieni ja mitätön olo kun vieressäni on pariskunta joka on ollut naimisissa yli puoli vuosisataa, mutta silti he kuuntelevat minua niin kuin olisin oikea ihminen enkä vain se tatuoitu ja lävistetty lesbo tyttärentytär. kielenikin taipuu automaattisesti meksikolaisittain mutta he vain hymyilevät ja kertovat miltä tuntui pitää minua sylissä ensimmäisen kerran. en ymmärrä.

(siis ihan oikeasti flamingoja mitä helvettiä, siellä ne kävelivät ihan muina lintuina, jotenkin absurdi ajaus että niitä elää korkeasaaren ja television ulkopuolellakin, siis jumalauta flamingoja)

feel the city breaking

pakko saada muuta ajateltavaa kuin ruukkukasvien eri kastelujärjestelmät, joten tässä, ottakaa lisää satunnaisia faktoja:

useimmiten suustani lipsahtava kirosana on ruotsin kielen fan

paras viini on chileläistä ja rutikuivaa tai espanjalaista ja puolet sokeria

minulla on seitsemän korvareikää, yksi lävistys ja kaksi tatuointia

lempinovellini on sarah perkins gilmanin 'keltainen seinäpaperi'

kirjoituspöytäni laatikossa on kaksikymmentäkolme kirjettä joita en ikinä lähetä

minulla on taipumus ihastua aivan liian nuoriin tyttöihin

luen keskimäärin viisikymmentä romaania vuodessa...

...ja seitsemän kirjahyllyäni alkavat pikkuhiljaa pursuta yli

minulla on harvoin yhtä seksikäs olo kuin työhaalarit ja t-paita päällä

oma kehu haisee mutta teen maailman parasta juustokakkua

sain katolilaisen kasvatuksen mutta olen onneksi löytänyt oman polkuni

pikuveljeni on ainoa ihminen jonka vuoksi tekisin kirjaimellisesti mitä tahansa

käytän meikkiä noin yhtenä päivänä kymmenestä enkä ikinä koulussa

olen ehdollistanut itseni tiskaamaan kuullessani ranskalaista räppiä

j'aurais

jouduin kieltäytymään unelmatyöstä koska en alkavan koulun kanssa ehdi työskennellä edes osa-aikaisesti. istun perjantai-iltaa sohvalla alusvaatteet päällä neuloen ja katsoen greyn anatomiaa. saatan hyvinkin pillahtaa taas itkuun kohta, joten tässä, ottakaa lisää satunnaisia faktoja minusta:

• on olemassa hyviä (kolme, seitsemän, yksitoista) ja huonoja (neljä, kymmenen) numeroita
• kymmenen vuotta kuvittelin olevani puuskupuh, mutta saatoin sittenkin olla väärässä
• en siedä emmental-juustoa enkä kesäkurpitsaa
• pyörittelen silmiäni ihmisille, jotka kuvittelevat että rakkaus jotenkin maagisesti haihduttaa psyykkiset ongelmat
• metronomin ääni rauhoittaa minua kun mikään muu ei
• osaan ranskaksi vain turistilauseita désolé, je ne parle pas français ja lauseita joita voihkitaan plus fort, s'il te plaît, plus fort toisen kaulaa vasten
• fanfiktio on ainoa syy miksi selvisin lukiosta hengissä
• kovin moni asia ei ahdista minua yhtä paljon kuin tekstiviesti johon en saa vastausta
• vaikka olisin poistanut selaushistorian ja lomaketiedot niin hermostun jos joku käyttää konettani ilman että olen vieressä vahtimassa
• oikeasti haluaisin vain, että joku halaisi minua