flight of the

"fucking skithora voi vitun vitun fucking jävla fitta"

kiroiluni on monotonista mutta äidinkielet sekoittuvat toisiinsa niin kuin aina kun olen hukkua pelkoon, lyön seinää tyynyllä ja miltei hyperventiloin ties kuin pitkän aikaa ennen kuin uskallan avata huoneeni oven ja pyytää marjaa käymään. istumme vierekkäin lattialla, kerron kuinka paljon minua pelottaa huomenna ilmestyvät yhteishaun tulokset; en vieläkään tiedä kumpaa pelkään enemmän, että en saa paikkaa ja vajoan takaisin syvyyksiin, vai että saan paikan ja on pakko pysyä pinnalla. sulla on siis todella kylmä käsi marja sanoo pitäessään siitä kiinni, ja tajuan että minun ja helin viimekesäisten varovaisten hymyjen jälkeen ei kukaan ole pitänyt kädestäni kiinni. tunnen sykkeeni laskevan (järjen ääni, paras ystävä, ankkuri keskellä myrskyä), mutta melkein tunti kuluu ennen kuin käsken hänet takaisin olohuoneeseen viettämään puolivuotispäivää tyttöystävänsä kanssa. (ketään muuta kuin marjaa en olisi ikinä uskaltanut pyytää keskeyttämään parisuhdeiltaa, mutta kerrankin tiedän että olen oikeasti tärkeä, että häntä ei haittaa.)

ter·ror noun \ˈter-ər\, \ˈte-rər\

1: a state of intense fear 

2 a: one that inspires fear

2 b: a frightening aspect 

2 c: a cause of anxiety

2 d: an appalling person or thing

primadonna

"missä sä oot ollut?"
"elossa."

täydellinen päivä. auringonpaistetta ja mansikanmakuista huulirasvaa ja hetken taisin olla ylösalaisin, nauran ääneen päästessäni kotiin koska välillä, aina välillä, elämä on ihanaa.

maalaan maailman

"tchaikovsky on kaikessa mahtipontisuudessaan liian ennalta-arvattavaa mutta brahms on juuri sopivaa, ensivaikutelmaltaan yksinkertaista mutta joka kuuntelukerralla löytää jotain uutta kerroksien alta, täydellisesti soivan fissän tai triolin joka saa kylmät väreet kulkemaan pitkin siljan liian pitkiksi kasvaneita niskavilloja. mutta ei, hän ei laita musiikkia soimaan, ei brahmsia eikä mitään muutakaan, sillä hiljaisuus on liian - liian jotain, liian kaikkea."

tänään on ollut hyvä päivä.

päiväsairaalalla pääsin purkamaan poikkeuksellisen vaikean viikonlopun aiheuttamaa ahdistusta maailman mukavimmalle omahoitajalle, minkä lisäksi onnistuin nukahtamaan rentoutumisryhmässä (vaikka aikaisemmasta ryhmästä jouduin lähtemään kesken kaiken pois kun en vain kestänyt) ja vapaa-ajalla kirjoittamaan muutaman sivun mittaisen tekstinpätkän tytöstä jonka nimi on silja. siniset kuulakärkikynät rauhoittavat minua aivan suunnattomasti.

lokki tapasi minut iltapäivällä keskustassa, vietimme kolme tuntia syöden ja juoden ja nauraen ja spontaania myrskyä karkuun juosten, myrskyn seurauksena oli ihan pakko käydä ostamassa uudet paidat ja neuleet ja sukat jottemme sairastuisi esim. keuhkokuumeeseen illan aikana, kun käperryimme melkein tyhjään elokuvateatteriin katsomaan avaruusaluksia ja hassuja kulmakarvoja. (voisin fanityttöillä aiheesta star trek: into darkness tuntikausia, mutta ehkä säästän sen tumblria varten.) bussissa matkalla kotiin yritin sopertaa lokille jotain siitä että olen kiitollinen hänen seurastaan ja ystävyydestään. ehkä hän ymmärsi.

o

välillä en saa henkeä

heart attack

sormeni naputtelevat levottomina vasten käsinojaa reittä lattiaa puhelinta, yritän keskittyä brahmsin sonaatteihin ja arthur conan doylen proosaan ja omiin nuotteihini mutta aamun migreenin rippeet painavat edelleen ohimoita vasten. turhauttaa vituttaa tylsää tylsää tylsää, haluan juosta repiä viiltää yliannostaa ihan mitä tahansa jotta saisin rauhoitettua mieleni, keskitettyä ylikierroksilla väkkäränä pyörivät ajatukseni edes johonkin. you can't kill an idea.

tarkistan ajoittain puhelimeni, ajattelen nauraen tuoretta ananasta ja marja katsoo minua kuin olisin menettänyt järkeni. ehkä olenkin.

sävel kaukaa

marja on vihdoin tullut kotiin. istun sohvalla ja hän istuu vieressäni lukemassa animalian lehteä, juo tukka märkänä kahvia jossa on oikeasti enemmän maitoa kuin kahvia, ja on niin tuttu ja turvallinen, ankkuri myrskyn keskellä. en ymmärrä miten täysin platonisesta suhteesta voi saada näin paljon lohtua, yhtäkkiä huomaan etten enää jännitä hartioitani ja ilmaa on taas helppo hengittää.

fis-mollissa

tuhoisa äiti-tytärsuhde, kaipaa isän hyväksyntää. kostonhimo äidille todennäköinen osasyy syömishäiriöön. vuoden aikana sarja hylätyksi tulemisia, vanhemmat ja veli muuttaneet toiselle puolelle maapalloa. syvä älyllisen ja seksuaalisen arvottomuuden tunne, voimakas sosiaalisten tilanteiden pelko omanikäisten ihmisten kanssa. sekä spontaani että suunniteltu ahmiminen itseinhon purkauksena, myös impulsiivista itsetuhoisuutta viiltelyn ja kynsimisen muodossa. ei osaa käsitellä voimakkaita tunteita.

voin vain kuvitella, minkälaisia muistiinpanoja omahoitaja minusta tekee. kaksi päivää sairaalassa takana, en ole uskaltanut sanoa sanaakaan kenellekään muulle kuin helille, lääkärille ja omahoitajalle.

istun sängyssä ja katson kohtaa jossa reiden ulkoreuna muuttuu pakaraksi, enkä ole vuosiin tuntenut yhtä voimakasta halua kaivaa kirkkaan oranssi kirjeveitsi kirjoituspöydän laatikosta.

die zauberflöte

ajattelen pitkästä aikaa häntä joka olisi oikeasti voinut olla kunnes kuolema meidät erottaa, häntä jonka kanssa tanssittiin toistemme ympärillä neljä vuotta, humalaisia suudelmia ja keskellä shaftesbury avenueta itkua mä en tiennyt, chinatownissa ravintolan pöydän vastakkaisilla puolilla istumista ja teemukin kaivamisesta esiin laukusta tää on sulle. (viime syksynä, voi luoja oliko se vasta viime syksynä, näin sen mukin hänen tiskipöydällään, reunaa koristi teetahrat, aivan kuin hän olisi vasta hetkeä aikaisemmin laskenut sen alas.) lopulta, padon vihdoin rikkouduttua lopullisesti, paine olikin yhtäkkiä liian musertava ja hänestä tuli vain ("vain", ei, ei ikinä vain) muistutus siitä että joskus rakkaus ei ole tarpeeksi, että kaikilla tarinoilla ei ole onnellista loppua.

(välillä nostan puhelimen käteeni, olen jo näppäilemässä viestiä naiselle joka oli paras ystävä joka minulla on ikinä ollut, vaikka ystävä tuntuu niin helvetin halventavalta sanalta totuuteen verrattuna, ei, hän ei ollut ystävä.)

en vieläkään pysty katsomaan lokkia tai marjaa silmiin niinä satunnaisina hetkinä kun puhun hänestä, en kestä sitä surun ja säälin määrää joka heidän silmissään on edelleen, kaikkein vähiten kestän ajatella muistoa siitä kun joulukuun kolmannen päivän vastaisena yönä soitin heille pikajunasta itkien niin voimakkaasti etten saanut henkeä.

starring role

se tunne kun lukee todella hyvää fiktiota on parempi kuin kello kolmen huuma täyden klubin tanssilattialla, parempi kuin yksikään samppanjahumala tai huumausaine, parempi kuin juuri suuren yleisön edessä esiintymisen jälkeinen adrenaliiniryöppy, parempi kuin yksikäään orgasmi tai kuolemanrajakokemus, jopa parempi kuin kuutamosonaatti keskellä yötä keittiön lattialla; se tunne kun keuhkot tyhjenevät ilmasta ja riemu, puhdas riemu pulppuaa rintakehästä eikä millään muulla ole väliä kuin sillä että saa lukea vielä yhden luvun kappaleen lauseen sanan edes yhden yksittäisen tavun, koska miten yhdestäkään ihmisestä voi tulla mitään näin uskomatonta, en ymmärrä, miten -

étude

välillä tunteet ottavat vallan, kehoni pyristelee irti lamaannuttavasta masennuksesta heittämällä ajatukset ääripäästä ääripäähän ja seuraavaan. en ole nukkunut kolmena yönä yhteensä kahtatoista tuntia enempää koska aivoni eivät suostu hiljenemään, edes kuutamosonaatti ei saa sykettäni laskemaan; niinä harvoina hetkinä kun kehoni lepää, mieleni heittelehtii surreaalisissa unissa ja herään vuorotellen huutaen ja huohottaen. tällaisina päivinä takerrun epätoivoisesti fiktiivisiin maailmoihin, luen muiden epätoivosta ja raivosta ja seksistä ja mistä tahansa mikä nielee minut täysin mukanaan, oikea maailma ja sosiaalinen media ja sanomalehdetkin ahdistavat koska en tiedä mitä tehdä kaikilla näillä vitun tunteilla, ja annan itseni upota täysin muualle.

riitelen tätini kanssa, juon kuohuviinipullollisen toisensa perään, saan paniikkikohtauksen kesken serkun lakkiaisten, junassa kotiin haluan satuttaa itseäni jotta saisin kohdistettua levottomien, musertavien tunteiden aiheuttaman ahdistuksen edes johonkin.

(kolme tuntia sitten pasilan rautatieasemalla tajusin yhtäkkiä istuvani samalla penkillä kuin päivälleen vuosi sitten, kun vieras mies ojensi minulle nenäliinan ja sanoi kaiken päättyvän hyvin vaikkei edes tiennyt mille itkin. en edes muistanut romahtamisen vuosipäivää aikaisemmin viikolla, nauran ja puhelin piippaa ja mä oon niin kiitollinen ja en mä muista asioita jotka eivät enää ole tärkeitä koska ihan oikeasti, olen niin erilainen, niin paljon parempi ihminen nyt kuin hänen kanssaan.)

"consume me."