there's still time

"mä vaan haluun - mä haluun ettei musta oo vaivaa, haluun olla pieni ja huomaamaton ja ja... niin."
"sä puhutkin niin hiljaisella äänellä, ihan kuin haluaisit kadota."

terapiaryhmässä tuttu tyttö kiinnittää huomiota asiaan, josta en itse aikaisemmin edes tietoisesti tajunnut. marjan kanssa olen kyllä äänekäs, ja helin ja lokin ja muiden turvallisten ihmisten kanssa, mutta vieraiden seurassa esittäydyn niin hiljaa että moni joutuu pyytämään minua toistamaan sanomani.

"marie."
"anteeks mikä?"
"marie."
"marie?"
"joo."

niin kamalan outoa ajatella että olen se sama tyttö, joka meni viisitoistakesäisenä juttelemaan ventovieraalle heti ensimmäisenä lukiopäivänä. en edes muista, mitä tarkalleen ajattelin tai sanoin - näin tytön jolla oli suloinen paita päällä (oliko siinä possu? rotta? jokin eläin se oli) ja kävelin hänen luo. miten se rohkea, iloinen tyttö voi olla minä? tänään sain kamalan ahdistuskohtauksen koulussa koska muut pitivät niin kovaa meteliä etten pystynyt keskittymään opettajan puheeseen: pelkään muiden ärsyyntymistä halveksuntaa vihaa mulkoilua niin paljon etten uskalla pyytää olemaan hiljaa, ja sisälleni pakkautuva kiukku muuttuu turhaantumisekesi muuttuu ahdistukseksi muuttuu vessassa itkemiseen ja itseni vihaamiseen.

ever dream

kuorotyttö välittää terveiset, että minua oltiin kokouksessa kehuttu hyväksi ja aikaansaavaksi. naurahdan ääneen lukiessani viestin; minä, aikaansaava? olo on kaikkea muuta kuin tehokas, jokaisen tehtävän suorittaminen on itkunsekaisen pakotuksen takana, haluan vain nukkua joululomaan asti. mutta ei, en saa, ei vielä. kirjoitan sähköpostin toisensa jälkeen, käyn laulutunneilla ja kuoroharjoituksissa, lenkitän koiraa, siivoan ja tiskaan ja pyykkään, autan luokkalaisia ruotsin kielen läksyissä, teen powerpoint-esitelmiä, editoin mainosvideota, opiskelen ruukkukasveja, kirjoitan puhtaaksi muistiinpanoja lannoituksesta ja kalkituksesta ja avomaan talvisuojista ja hallan torjunnasta ja ja ja ja. pelkään että jokin sisälläni napsahtaa, että jokainen uusi velvollisuus on olki joka katkaisee kamelin selän. mutta silti väännän kasvoni väkisin hymyyn, en osaa sanoa ei vaan sanon joo tietty voin vaikka haluan vain lyyhistyä sänkyyn.

(kieltäydyn leivästä, kieltäydyn pastasta, kieltäydyn keksistä, kieltäydyn kieltäydyn kieltäydyn. syön palan marjan tekemää pizzaa mutta vain koska se oli iltakuudelta aamupalani, lasken mehutiivisteen sokereita ja grammoja eilisestä. en uskalla kertoa kenellekään että olen taas vajoamassa, en halua painaa muiden harteita minun ongelmillani.)

(tarvitsisin halausta.)

rautavaara rules

saan aamulla sammalkransseja pakatessa soiton terveydenhoitajalta, minulla olisi aika puoli kymmeneltä. raahaudun sateessa keskustaan opiskelijaterveydenhuoltoon, täytän esitietolomakkeen ("laihdutatko? jos kyllä, niin miksi?") naurahdellen väsyneesti ("mihin asettaisit elämänilosi asteikolla yhdestä kymmeneen?") joidenkin kysymysten ("koetko, että sinulla on tarpeeksi ystäviä perheen ulkopuolella?") kohdalla. puolitoista tuntia tummatukkainen nainen kyselee minulta huolestunein silmin - en edes jaksa esittää pirteää positiivista tervettä yhtään mitään vaan vastaan rehellisesti kaikkeen. ihan sama.

koulussa saadaan lisää tenttimateriaalia, kolmessa viikossa satakahdeksankymmentä kasvia suomeksi, latinaksi ja mieluiten myös ruotsiksi. ensimmäiset viisikymmentä ensi keskiviikkona, pakko jaksaa, en suostu jäämään jälkeen vaikka minulla kuinka olisi terveyden kannalta syy ja lupa. olen siis hiljaa ja vietän tiistai-illan ottaen selvää campanula-suvun alkuperästä ja sen eri lajien hoito-ohje-eroista.

(vihaan vihaan vihaan verikokeita, tänään mitattiin vain hemoglobiini sormenpäästä ja jo siitä tummui silmissä. en malta odottaa, että pääsen muutaman viikon päästä vuodattamaan kolme putkiloa kyynärvarresta - todennäköisesti makaan taas tunnin paikoillani ennen kuin pystyn huimaukselta taas liikkumaan.)

aamulla itkin kun näin kuvajaiseni peilistä.

a little bit closer

maailma tuntuu kaatuvan päälle luokkahuoneessa, muut pitävät kamalaa meteliä ja tunnen paniikin nousevan. suljen silmäni ja otan varovasti pulssini tump-tump-tump-tump, naputtelen sormiani vuorotellen ja yritän hahmotella kuutamosonaatin nuotteja päässäni, mitä tahansa että ajatukset menisivät pois ympärillä pyörivästä ahdistuksesta.

käyn ruokakaupassa, maksan laskut, pesen tiskit ja siivoan kissanhiekkalaatikon, vaihdan skypessä kuulumisia vanhempien kanssa ja ripustan pyykit kuivumaan. aikuinen nainen mä oon. saisinko vain nukkua vuorokauden ympäri?

and the fire

päätäni särkee kuin olisin krapulassa vaikken eilen juonut muuta kuin aivan liikaa sokeria sisältävää limsaa, haluaisin vain nukkua mutta kotityöt ja läksyt eivät tee itse itseään. keittiön lavuaari on täynnä eilisillan juhlien jäljiltä minipizzoja cupcakesejä kaikkea ja pyykkiäkin pitäisi pestä, repussa odottaa ruotsin käännöstehtäviä (miksi, oi miksi joudun opiskelemaan ihmisten kanssa jotka ovat lukemaan ruotsia kymmenen vuotta minua vähemmän?) ja kasvientunnistuslistoja ja puhtaaksi kirjoitettavia muistiinpanoja ja dkt-harjoituksia ja ja ja. kaiken lisäksi olen lupautunut kantamaan muuttolaatikoita sekä tänään että huomenna, vaikka pohkeet ja hartiat ovat nyt jo niin kipeät että tekee mieli huutaa. onneksi marja sentään on helsingissä, saan olla rauhassa eläinten kanssa ja tehdä mitä haluan ilman hänen sääliviä kyllästyneitä halveksivia katseitaan.

(älkää käsittäkö väärin; marja on ihana, paras ystäväni, nuori nainen joka pelasti henkeni. hän on elämäni tärkein ihminen enkä voisi toivoa parempaa kämppäkaveria. mutta silti - on minulla välillä ikävä sitä, että hallitsen itse omaa kotiani. olohuoneessa ei olisi maailman ruminta sohvaa tai omituisia lohikäärmepatsaita, keittiössä ei olisi tilaa vievää terraariota eikä lattialla mattoja jotka eivät sovi ympäristöön. yksin voisin polttaa tupakan tai juoda lasin viiniä ilman että tuntuu kuin tekisin rikoksen, voisin rauhassa itkeä tyttöjen äidin koulun minkä tahansa takia, voisin tuoda yöksi seuraa kotiin ilman että tunnen oloni halvaksi huoraksi, ja voisin syödä tai olla syömättä juuri sen verran kun itse tekee mieli.)

tänään tuntuu ihan sunnuntailta.

pretty young thing

ruotsintunnilla hyräilen p.y.t.:tä (michael jackson on halloween-musiikkia vaikkei thriller kuulukaan suosikkikappaleisiin) ja isken nauraen silmää aivan liian nuorelle vaaleaverikölle. välitunnilla luen terapialäksyjä (the use of cognitive behavioural therapy as treatment for emotion dysregulation), koulun jälkeen lähden kauppaan ostamaan tomusokeria ja mustaa elintarvikeväliä. kotona kirjoitan sähköpostia slovakialaisen kuoron sihteerille, sitten tiskaan ja leivon ja siivoan ja mietin illan meikkejä, pakko jaksaa pakko pakko pakko, olen kypsä nuori nainen joka kykenee ottamaan vastuuta elämästään ja hoitamaan sovitut asiat ja näkemään ystäviä ja pitämään hauskaa, pakko jaksaa pakko jaksaa pakko jaksaa pakko

adagio sostenuto

painajaismaista eilistä tasapainoitti tämän päivän silkka täydellisyys. tietenkin oli pieniä ahdistuspilkkuja (söin lounaalla koulussa sekä perunamuusia että leipää, ääni päässäni huusi tyhmä läski tyhmä tyhmä yök mutta sain rauhoitettua sen), mutta en muista milloin on viimeksi ollut näin hyvät neljätoista tuntia; varmaan joskus kesällä. olin omastakin mielestä sievä mustissa saappaissa ja punaisessa neuleessa, koulussa tein kauniin pyhäinpäiväkranssin ja vielä kauniimman suruasetelman (opettaja sanoi ettei minulla ole mitään syytä olla niin itsekriittinen, minun pitäisi vain opetella päästämään irti symmetrian- ja täydellisyydentavoittelustani), istuin puolitoista tuntia hämeenkadun wayne'sissä neulomassa silkkihuivia ja katselemassa kadulla ohi käveleviä ihmisiä, ja illalla lauloin poikkeuksellisen hyvin kuoroharjoituksissa ja uskalsin kaiken lisäksi pitkästä aikaa varata yksityistunnin lauluopettajan kanssa.

nyt istun pitkästä aikaa omassa huoneessa enkä olohuoneessa odottamassa unilääkkeiden vaikutuksen alkamista, toinen kissoista kehrää purrurrurr vieressäni ja kaiuttimista kuuluu pitkästä aikaa kuutamosonaatti.

(royal philharmonic orchestra tulee rock-kiertueellaan suomeen. liput ovat alkaen kuusikymmentäkaksi euroa viisikymmentä senttiä, mutta haluaisin niin kovin niin kovin niin kovin mennä. veronpalautukset pitäisi käyttää vuokraan ruokaan koulukirjoihin talvivaatteisiin joululahjoihin mutta saisinko, kiltti kiltti saisinko mennä finlandia-taloon kahdeskymmenesensimmäinen päivä maaliskuuta?)

your body shaking

tietenkin päädyn vessaan itkemään juuri sinä päivänä, kun vaivaudun meikkaamaan kouluun. tiedän että muut eivät meluamisella yritä häiritä minua, ettei muiden muka-kiusaaminen ole ilkeästi vaan ystävällisen vitsikkäästi tarkoitettu, ettei kukaan muista mokaani uusien (valkoisten, piikikkäisten, kamalan rumien) ruusujen kanssa edes kahta minuuttia tapahtuman jälkeen, mutta silti - ahdistus painaa puristaa tukehduttaa kunnes en enää kestä. painan kynteni reisiini ja tukahdutan kaikki äänet kurkustani.

olen niin helvetin väsynyt tähän kaikkeen.

numb

reväytän jotain niskassani heittäessäni lasin täysillä seinään. vihaan itseäni, vihaan inhoan halveksun en kestä, olen niin oksettavan lihava ja silti vain syön ja syön ja syön, itken ja huudan ja ikävöin kadonnutta itsekuriani. piilotan puhelimeni kirjoituspöydän laatikon perälle ihan sama hiljaa se kuitenkin pysyy enkä enää ikinä halua kaivaa sitä esille, käperryn sänkyyn peittojen alle miettimään puukko mattoveitsi partaterä kaikkea mitä en saisi.

we'll blow away

"once, just once in my miserable fucking excuse for a life, i'd like to know that i am missed."

sidoin ruskusten ja nahkasanikoiden sekaan niin hienon spiraalin krysanteemeista, punahatuista, tarhapiiskuista ja morsiusharsosta että ostin sen. nyt kimppu koristaa turkoosissa lasimaljakossa keittiön pöytää; en ymmärrä miten minusta voi tulla jotain niin kaunista.

marja on poissa viikonlopun, olen yksin eläinten ja valkoviinipullon kanssa. harkitsen siivoamista tai kirjoittamista tai lenkille lähtemistä, mutta taidan sittenkin vain maata sohvalla kuunnellen veracinia ja lukien vuorotellen arthur conan doylen ja robert burnsin tuotantoa. huomenna on aikaa olla vastuullinen aikuinen.

(puhelimeni pysyy hiljaisena, mutta ei se mitään. i will wait, i will wait for you.)