hopeless wanderer

aina yhtä mukavaa saada tietää, kuinka ei ole vaivan arvoinen. tästähän alkaa muodostua kunnon perinne, elämähän kävisi tylsäksi jos kuvittelisi olevansa millään tasolla rakastettava.

sandy

"mitä jos yksi ihminen saa vain tietyn määrän mahdollisuuksia ja mun kiintiö on täynnä"

itken ja itken ja itken ja mä en jaksa, tämä on näitä iltoja kun pitää pyytää pinniä ja viirua rauhoittamaan minua, muistuttamaan että kelpaan vaikka en millään meinaakaan uskoa. ei ole pitkään aikaan ollut ihan oikeasti näin itsetuhoinen olo, haluan huutaa kiroilla viiltää juosta hypätä tai edes nukkua, mutta olen lamaantunut paikoilleni, jumittunut omaan typerään oravanpyörääni.

set fire to the third bar

jos voisit pitää vain yhden muiston, mikä se olisi? suklaakeksilikööriä ja kaukaa näkyviä punaisia ilotulituksia, pehmeät huulet ja lämpimät sormet jotka pitävät omistani tiukasti kiinni. jos suljen silmäni kuulen edelleen musiikkiin sekoittuneet hurraahuudot ja kuiskauksesi korvassani.

paniikkikohtaus yksin olohuoneen sohvalla, koira on sen alla piilossa ja pelkään taas kuolevani.

i will wait

"bye, love you"

pidätän hengitystä odottaessani vastausta. ei olisi tarvinnut pelätä, vastaus tulee heti you too sis ja minä hymyilen pitkästä aikaa aidosti. en ymmärrä miten paljon rakkautta voi mahtua yhteen ihmiseen, en ymmärrä miten on mahdollista että valehtelisi varastaisi kuolisi tappaisi toisen vuoksi vailla sekunnin harkinta-aikaa. pikkuveljeni on ainoa syy miksi olen edelleen elossa, en voisi ikinä tehdä sitä hänelle, en voisi ikinä jättää häntä yksin ja miettimään että miksi.

(hän soitti minulle taas, seitsemän ja puolen tuhannen kilometrin päästä, ilmoittaakseen ettei hän ole kohta jo loppuvan teini-ikänsä aikana tehnyt tarpeeksi typeriä teini-ikäisten asioita. hän haluaa hankkia lävistyksen muttei keksi minne, nauramme homostereotypioille ja siitä kuinka vaikeaa on löytää hygieninen lävistämö pekingin keskustasta.)

on ollut kovin synkkää muutama päivä, kuumetta ja väsymystä ja yksin sängyssä itkemistä mumford & sonsia kuunnellen. välillä en ymmärrä elämää.

crumbling down

when you try your best but you don't succeed
when you get what you want but not what you need
when you feel so tired but you can't sleep
stuck in reverse

and the tears come streaming down your face
when you lose something you can't replace
when you love someone but it goes to waste
could it be worse?

lights will guide you home
and ignite your bones
and i will try to fix you

and high above or down below
when you're too in love to let it go
but if you never try you'll never know
just what you're worth

lights will guide you home
and ignite your bones
and i will try to fix you

tears stream down your face
when you lose something you cannot replace
tears stream down your face
and i

tears stream down your face 
i promise you i will learn from my mistakes
tears stream down your face
and i

lights will guide you home
and ignite your bones
and i will try to fix you

- coldplay, 'fix you'

enkä minä saa henkeä en saa henkeä en saa henkeä if you never try en saa henkeä en saa henkeä just what you're worth en saa henkeä

enkä minä enää ikinä halua tuntea yhtään mitään

could it be worse

i could really

lonkero lonkero tupakka lonkero lonkero, paska kauhuleffa, tupakka viini viini tupakka tupakka viini, tekstiviesti huvittaako seura tupakka viini, naurua käsiä vaatteita vaatteita, korkokengät vasten asfalttia ja pienimuotoinen eksyminen ja yhtäkkinen hervanta, tupakka tupakka viimeiset viinit, vihdoin kotiovi ja meikinpoistoaine ja sänky oi luoja puhtaat lakanat kiitos

aamulla katson peiliin ja kiroan näkyviä mustelmia, äkkiä pojille viestiä ja milloinkohan mä opin että vitutukseen ei pidä ryypätä ja kauppaan ostamaan kaurapuuroa. onneksi marja on tyttöystävänsä luona, tänään en millään jaksaisi tuomitsevia katseita; haluan vain kuunnella musiikkia, tiskata ja lukea kirjaa. olen kaksikymmentäkaksi, minulla on vielä oikeus purkaa paha olo juuri niin typerällä tavalla kuin huvittaa.

space

annoin vihdoin kenkää terapeutilleni. ystävällisin sanoin ja kiittäen syvästi vittu tyhjästä mutta ilman mitään varaa kompromisseille - lopetan nyt; en vuoden lopussa, en ensi viikon jälkeen, vaan juuri tällä hetkellä. terveisin marie. pyysin uudelta lääkäriltäni lähetteen dkt-pätevyyden omaavalle psykiatriselle sairaanhoitajalle, ja lähtiessäni sarviksesta uskalsin vihdoin hymyillä.

(eilen vietin viisi tuntia ensin arboretumissa ja sitten hatanpään ruusutarhassa. söin jäätelön ja pienen viipaleen kasvispiirasta, otin monta monta monta valokuvaa ja luin lempikirjaani.)

neljä viikkoa koulua takana. jos joku olisi sanonut minulle kaksi vuotta sitten, vuosi sitten, jopa puoli vuotta sitten että tulisin olemaan neljä viikkoa koulussa ilman yhtäkään luvatonta poissaoloa... en tiedä. en ainakaan olisi uskonut. onhan tämä ollut vaikeaa, paniikkikohtauksia ja kipeitä lihaksia ja epätoivoista itkua, mutta olen silti selvinnyt. takana yksi kuukausi, ehkä minä selviän vielä kahdestakymmenestä.

puolimieli

potilas kuollut heikkouteen 

omaan mahdottumuuteensa 

vuosia tapoimme toisiamme 

 potilas kuollut heikkouteen 

suremaan jäävät omaisensa

sinä ja minä ja syntymättömät lapsemme 

bussissa matkalla kouluun soi kappale joka saa sydämeni hakkaamaan väärää tahtia, mielessäni pyörii tennispalatsi kaatosade punahilkka yöjuna mulan otava klementiini nälkäpeli ja keuhkojani puristaa niin kovaa etten saa henkeä, yritän olla ajattelematta viittä täydellistä lasta ja norjaan karkaamista ja elämää joka oli niin itsestäänselvyys. pukuhuoneessa välttelen muiden katseita, olkaa kiltit hiljaa hiljaa hiljaa HILJAA.

siimaleikkurin käytön säännöllinen rytmi rauhoittaa minua jonkin verran koulupäivän ensimmäisen puolikkaan aikana, mutta vartaloahdistuksen täyttämä lounas repii saumat liitoksistaan. juoksen ulos luokasta kesken täysin epäonnistuneen syysistutusprojektin, lukitsen wc:n oven perässäni ja haukon henkeä, tunnen kyynelten valuvan ja pelkään kuolevani.

en tiedä kuinka kauan paniikkikohtaus kestää, mutta vain opettaja vaikuttaa huomanneen poissaoloni. hän onneksi tiesi jo etukäteen mahdollisuudesta ja vain kohottaa kulmiaan, kysyy ääneti että olenko kunnossa. nyökkään vaivihkaa ja jatkan syklaamien asettelemista sievästi punottuun koriin.

vaikka vuoksesi

"tän hemmetin pallon laittaminen on kyllä aina se kaikkein vaikein osuus."
"...siis mitä, onko se neula jo mennyt läpi?"

nauran epäuskoisena putka tattoon tutulle tytölle; miten on mahdollista että 'oikean' lävistyksen tekeminen sattuu vähemmän kuin tavallisen korvakorun? hymyilen kävellessäni studiolta bussipysäkille, uusi koru tuntuu vieraalta mutta tein sen, haista sinä neulakammo vittu, naputtelen innoissani puhelimeni näyttöä. parin viikon päästä palaan tatuoinnin uudelleenväritystä varten, yritän olla muistelematta miten ilkeältä jakapöytää vasten hakkaava neula tuntui.

kuuden viikon päästä olen espanjassa, viidentoista viikon päästä taas kiinassa. ihanaa päästä perheen luo, mutta odotan silti vähän peloissani - mitä jos vietän taas koko matkan itkien äidin takia, mitä jos äiti heittää kommenttia vartalostani, mitä jos taas joudun kuuntelemaan äidin oksentamista minun vessassani, mitä jos lihon ennen sinne menoa, mitä jos en ole tarpeeksi laiha kaunis onnistunut laiha -

valssi

"jos miulla just nyt ois suklaakakku, niin maailman ainoa ihminen jonka kanssa suostuisin sen jakamaan, oisit sie."

yli vuorokausi pelkkää itkua, kaikki tuntuu kaatuvan niskaan puhtaan itseinhon muodossa. välillä sattuu niin paljon etten kestä, vetäydyn nurkkaan painamaan puolikuun muotoisia jälkiä käsivarsiini. pari naarmua sinne tänne, ihan sama se on - olen muutenkin jo täynnä oksien raapimia jälkiä, ei kukaan huomaa eroa.

onneksi on viiru, joka onnistuu ihan joka kerta saamaan päivääni vähän enemmän valoa. välillä on hyvä päästä kiroilemaan yksinäisyydestä ja sydämen särkymisestä jollekin joka ymmärtää eikä tuomitse.